Mietin tuossa yksi päivä yhtä esikoisen kaverin äitiä. En tunne henkilöä sen kummemmin, mutta hän tuntuu olevan aika sellainen perinteinen äiti, joka hoitaa kaikki hommat ajallaan.

Hän hakee lastaan päiväkodista samaan aikaan kun minä esikoista. Meillä matka menee näin talvella jokaisen lumivallin kautta ja ollaan aina huomattavasti heitä myöhemmin kotona, vaikka ensimmäisenä yleensä päiväkodilta lähdetäänkin. Tämä äiti pitää kotimatkalla kiirettä, kun on kiire laittamaan ruokaa perheelle. Meillä taas kotona ei juuri appelsiinia kummempaa välipalaa esikoinen huoli ja eipä tuota lämmintä ateriaakaan enää välttämättä meillä illalla syödä. Tai jos syödään, niin se on usein jotain aika pikaisesti tehtyä, tämä äiti ei paljon iltapäivisin keittiöhengettärenä ole.

Satuin myös yhtenä iltana näkemään tämän äidin sauvakävelyllä. Tuntuu olevan sitä tyyppiä, joka pian lasten syntymän jälkeen aloittaa liikunnan ja palautuu nopeasti raskautta edeltävään kuntoon, toisin kuin eräät. Jotkut eivät pääse sinne sauvakävelylle vielä 7kk kuluttuakaan synnytyksestä. Milloin on huono ilma, milloin ei löydy sopivaa vaatetta ulkoiluun, milloin muuten vaan tulee siirrettyä aloitusta huomiseen tai ensi viikkoon.

Tuossa viikolla jopa hetken mietin, että miksi mä en ole tuollainen äiti. Että miksi on niin vaikeaa pitää rutiineistä kiinni ja hoitaa kaikki asiat niin kuin "kunnon äiti". Tänään sitten mietin ja tajusin etten halua olla tuon äidin kaltainen. Mä olen minä! Ei meillä lapset pellossa kasva, ruokakin on terveellistä! En vaan ole ihminen, joka haluaa luoda säännölliset rutiinit, missä pysytään. vaikka mikä olisi. En usko, että lapsetkaan tuota välttämättä tarvitsee. Toki on hyvä olla tietyt jutut, mitä noudatetaan päivittäin ja minkä mukaan perusarki etenee. On kuitenkin kivaa, että välillä (=usein) tehdään asiat toisin, ei katsota kellosta, että mitä syödään jne., vaan mennään fiilisten pohjalta. Pääasia kai mulle on, että lapsilla on puhtaat vaatteet päällä, syövät melkein aina monipuolisesti ja säännöllisesti sekä saavat riittävästi unta. Sama pätee tietenkin meihin aikuisiinkin, vaikka ihan aina nuo kaikki kohdat ei kyllä täyty.

Mä uskon olevani ihan hyvä äiti omille lapsilleni, vaikka varmasti heillä on valittamisen aihetta 20 vuoden kuluttua, mutta niinhän pitääkin olla! Tuleepahan kehitystä äitiydenkin suhteen!