Mietin tuossa yksi päivä yhtä esikoisen kaverin äitiä. En tunne
henkilöä sen kummemmin, mutta hän tuntuu olevan aika sellainen
perinteinen äiti, joka hoitaa kaikki hommat ajallaan.
Hän hakee
lastaan päiväkodista samaan aikaan kun minä esikoista. Meillä matka
menee näin talvella jokaisen lumivallin kautta ja ollaan aina
huomattavasti heitä myöhemmin kotona, vaikka ensimmäisenä yleensä
päiväkodilta lähdetäänkin. Tämä äiti pitää kotimatkalla kiirettä, kun
on kiire laittamaan ruokaa perheelle. Meillä taas kotona ei juuri
appelsiinia kummempaa välipalaa esikoinen huoli ja eipä tuota lämmintä
ateriaakaan enää välttämättä meillä illalla syödä. Tai jos syödään,
niin se on usein jotain aika pikaisesti tehtyä, tämä äiti ei paljon
iltapäivisin keittiöhengettärenä ole.
Satuin myös yhtenä iltana
näkemään tämän äidin sauvakävelyllä. Tuntuu olevan sitä tyyppiä, joka
pian lasten syntymän jälkeen aloittaa liikunnan ja palautuu nopeasti
raskautta edeltävään kuntoon, toisin kuin eräät. Jotkut eivät pääse
sinne sauvakävelylle vielä 7kk kuluttuakaan synnytyksestä. Milloin on
huono ilma, milloin ei löydy sopivaa vaatetta ulkoiluun, milloin muuten
vaan tulee siirrettyä aloitusta huomiseen tai ensi viikkoon.
Tuossa
viikolla jopa hetken mietin, että miksi mä en ole tuollainen äiti. Että
miksi on niin vaikeaa pitää rutiineistä kiinni ja hoitaa kaikki asiat
niin kuin "kunnon äiti". Tänään sitten mietin ja tajusin etten halua
olla tuon äidin kaltainen. Mä olen minä! Ei meillä lapset pellossa
kasva, ruokakin on terveellistä! En vaan ole ihminen, joka haluaa luoda
säännölliset rutiinit, missä pysytään. vaikka mikä olisi. En usko, että
lapsetkaan tuota välttämättä tarvitsee. Toki on hyvä olla tietyt jutut,
mitä noudatetaan päivittäin ja minkä mukaan perusarki etenee. On
kuitenkin kivaa, että välillä (=usein) tehdään asiat toisin, ei katsota
kellosta, että mitä syödään jne., vaan mennään fiilisten pohjalta.
Pääasia kai mulle on, että lapsilla on puhtaat vaatteet päällä, syövät
melkein aina monipuolisesti ja säännöllisesti sekä saavat riittävästi
unta. Sama pätee tietenkin meihin aikuisiinkin, vaikka ihan aina nuo
kaikki kohdat ei kyllä täyty.
Mä uskon olevani ihan hyvä äiti
omille lapsilleni, vaikka varmasti heillä on valittamisen aihetta 20
vuoden kuluttua, mutta niinhän pitääkin olla! Tuleepahan kehitystä
äitiydenkin suhteen!
maanantai, 21. helmikuu 2005
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.