Eilen se sitten selvisi, että meidän perhe lähtee elokuussa Kiinaan! Tähän päivään asti piti olla vielä vähän hyshys, mutta nyt siitä saa kuulema jo puhua. Ensijärkytyksestä on jo selvitty, eilen oli aika epäuskoinen olo, että ihanko me oikeasti lähdetään?!

Huhtikuussa on edessä previsiitti, jossa tutustutaan paikkoihin. Mies kai käy katsomassa tulevaa työpaikkaansa, käydään katsomassa kämppiä ja toivottavasti päästään edes ulkoapäin katsomaan myös vanhimman tulevaa koulua. Viikko on aika lyhyt aika ja varmaan aikaeroväsymystä on melkein koko viikon, en oikein edes uskalla ajatella, että miten se vaikuttaa vauvoihin.

Niin, me lähdetään siis kahdeksi vuodeksi Hangzhouhun, mikä on n. 180km Shanghaista. Kaupunkia kutsutaan vaatimattomasti paratiisiksi maan päällä eli pitäisi olla ihan kaunis paikka. Kaupunkin on rannikolla ja siellä on myös West lake -niminen järvi, joka on kuvien perusteella kaunis paikka.

Nyt alkaa sitten asioiden suunnittelu ja järjesteleminen, paljon on mietittävää ja tekemistä ennen lähtöä. Jo tuota viikon reissua varten pitää tehdä erilaisia hankintoja, siellä on kuitenkin jo aika paljon lämpimämpää kuin täällä eli vaatteita pitää ostaa ja varmaan muutama uusi matkalaukkukin. Paljon tarvitsee kaikenlaista vauvojen juttua mukaan ottaa, ruoatkin viikoksi, kun eivät nuo vielä paljon mitään syö.

Sellaisia kuulumisia tänään.