Ostettiinpa sitten eilen vauvoille muutama purkkia vauvojen kana-ruokaa, tai toinen oli joku kanapata ja toisessa broileria. Vauvat eivät siis ole ole syöneet muuta lihaa kun kalaa ja me muukaan perhe emme syö muuta lihaa. Mies ei ole kalaakaan syönyt varmaan 5 vuoteen, mä olen syönyt reilun vuoden.

Tuntuu tosi oudolta antaa lapsille sellaista ruokaa, mitä ei itse söisi. Katselin kaupassa ensin broilerin rintafileitä tms., mutta tuntui niin oudolta tavaralta, että turvauduin ensin valmiisiin ruokiin. Vaikka halvemmaksi niiden ostaminen olisi tullut, kamalan hintaisia tuollaiset 8kk ikäisille tehdyt purkkiruoat!

Ja miksi annamme nyt vauvoille lihaa, vaikka emme itse syökään? Koko perhe aikoo nyt "opetella" lihan syönnin. Eli vaikka Kiinassa syödäänkin paljon kasviksia, niin kasvissyönti tuntuu kuitenkin olevan aika outo juttu siellä. Eli esim. koulussa ei välttämättä ole tarjolla mitään kasvisvaihtoehtoja ja siinä vaiheessa on ikävä testata, että kuinka kipeäksi tulee lihan syönnistä. Olemme siis päättäneet nyt vähän harjoitella tässä kevään aikana, viikonloppuna tehdään kalaruokaa niin, että mieskin sitä syö.

Outoa on kyllä ollut miettiä, että mitä sitä söisi. Joku pihvi tai karjalanpaisti tuntuu todella vastenmieliseltä. Kanaa voin varmaan maun puolesta syödä, siinä tökkii kyllä tosi pahasti se eettinen puoli, mutta nyt koitan unohtaa sen pariksi vuodeksi. Sitten joku makkara...nam tosiaan. Joku jauheliha nyt varmaan menisi, ei kai se niin paljon soijarouheesta eroa tai niin ollaan ainakin väitetty, kun ollaan soijarouhetta suositeltu.

Mielessään on ajatellut, että kohta sitä sitten syödään koko ajan lihaa. Eilen onneksi tajusin, että eihän meidän tarvitse alkaa lihaa päivittäin syömään, siis että voidaanhan me edelleen syödä kivoja kasvisruokia, mistä tykätään. Otetaan se liha joskus mukaan, sen verran, että siedetään.

Miehelle kyllä eilen sanoin, että mistä sitä tietää, vaikka kohta ihan innoissaan ostetaan lihapiirakoita ja makkaraa 8-) No, tuskin, mutta ei sitä tietysti koskaan tiedä.

Vanhin lapsista ei ole kovin innostunut lihan syönnistä, ikää siis 6 vuotta. Sanoi kyllä, että kai sitä pitää harjoitella, mutta kauheasti ei kyllä makkarat ym. häntä houkuttele. Mutta yhdessä harjoitellaan, eiköhän me opita!

Vinkkejä lihan syönnin harjoitteluun otetaan vastaan, välillä näinkin päin 8-)