Ihan kuin elämä olisi nyt himpun rankempaa kun vaikka kuukausi sitten. Aiemmin olen ollut lapsista ja kodista vastuussa n. 12 h/vrk, sitten on mies tullut jakamaan vastuun. Tällä hetkellä mies on poissa kotoa pahimmillaan 07-19.30, sitten onneksi vaihtaa vauvoille yövaipat ja vie sänkyyn, minkä aikana mä luen esikoiselle iltasadun, yleensä älyttömän tylsän Aku Ankan. Niin, äiti on oppinut lukemaan sarjiksia...

Niin, mihin jäimmekään? Mies heittää vauvat sänkyyn, minä luen akkarin loppuun ja yleensä siinä vaiheessa vauvat on alkaneet parkumaan ja menen rauhoittelemaan heitä. Mies ei tietenkään siihen hommaan kelpaa. Eilen olin sitten tunnin makkarissa, toinen vauvoista nukahti vain viereen ja toinen vihdoin sänkyynsä, kun olin aikani silitellyt.

Sitten alakertaan vähän iltapalalle ja yllättäen olenkin jo ihan väsynyt. Istun vielä hetken koneella, kun en mä nyt sentään ennen puolta yötä voi nukkumaan mennä, mä olen sentään iltavirkku ihmminen! No, ennen 00.00 on pakko lähteä pesulle ja nukkumaan. Mies kömpii viereen vasta 02 aikoihin, teki sitten kotonakin vielä n. 4 tuntia töitä.

Miehen kello soi ennen 06 aamulla ja tietenkin vauvat heräävät kellon soittoon. On siis uuden päivän alku ja äitiä väsyttää. Ei oikeastaan niinkään fyysisesti vaan ajatus siitä, että tiedossa on kenties taas eilisen kaltainen päivä. Vauvanhoitoa iltaan asti. Onneksi nuo sentään useimmiten nukkuvat hyvät päiväunet, tosin tänäänkin ainakin toiset varmaan on huonot, kun on keskustelu eskarissa iltapäivällä. Ja eskarilainen pitäisi viedä muskariinkin.

*haukotus*

Onneksi sentään vauvoilla on hauskaa, tuossa ne käkättävät lattialla toisilleen, ihania, vaikka väsyttääkin.