Ihan kuin elämä olisi nyt himpun rankempaa kun vaikka kuukausi sitten.
Aiemmin olen ollut lapsista ja kodista vastuussa n. 12 h/vrk, sitten on
mies tullut jakamaan vastuun. Tällä hetkellä mies on poissa kotoa
pahimmillaan 07-19.30, sitten onneksi vaihtaa vauvoille yövaipat ja vie
sänkyyn, minkä aikana mä luen esikoiselle iltasadun, yleensä älyttömän
tylsän Aku Ankan. Niin, äiti on oppinut lukemaan sarjiksia...
Niin,
mihin jäimmekään? Mies heittää vauvat sänkyyn, minä luen akkarin
loppuun ja yleensä siinä vaiheessa vauvat on alkaneet parkumaan ja
menen rauhoittelemaan heitä. Mies ei tietenkään siihen hommaan kelpaa.
Eilen olin sitten tunnin makkarissa, toinen vauvoista nukahti vain
viereen ja toinen vihdoin sänkyynsä, kun olin aikani silitellyt.
Sitten
alakertaan vähän iltapalalle ja yllättäen olenkin jo ihan väsynyt.
Istun vielä hetken koneella, kun en mä nyt sentään ennen puolta yötä
voi nukkumaan mennä, mä olen sentään iltavirkku ihmminen! No, ennen
00.00 on pakko lähteä pesulle ja nukkumaan. Mies kömpii viereen vasta
02 aikoihin, teki sitten kotonakin vielä n. 4 tuntia töitä.
Miehen
kello soi ennen 06 aamulla ja tietenkin vauvat heräävät kellon
soittoon. On siis uuden päivän alku ja äitiä väsyttää. Ei oikeastaan
niinkään fyysisesti vaan ajatus siitä, että tiedossa on kenties taas
eilisen kaltainen päivä. Vauvanhoitoa iltaan asti. Onneksi nuo sentään
useimmiten nukkuvat hyvät päiväunet, tosin tänäänkin ainakin toiset
varmaan on huonot, kun on keskustelu eskarissa iltapäivällä. Ja
eskarilainen pitäisi viedä muskariinkin.
*haukotus*
Onneksi sentään vauvoilla on hauskaa, tuossa ne käkättävät lattialla toisilleen, ihania, vaikka väsyttääkin.
keskiviikko, 20. huhtikuu 2005
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.