Mies (taitaa olla yleisin aloitus mulla) kirjoitti esikoisesta ja lapsista yleensä. Jospa mä vähän jatkaisin.

Nyt kun lapsia on kolme, niin huomaa, kuinka ne on erilaisia. Löytyy paljon samoja piirteitä kasvoista ja osittain ovat samankaltaisia muutenkin, mutta on myös paljon eroja.

Esikoinen oli rauhallinen vauva, alkoi liikkumaan aika hitaasti ja ei pahemmin päätään kopsautellut, kun oppi suht kerrasta. Ennen ensimmäistä ikävuottaan ei pahemmin hymyillyt, mutta sitten ekojen synttärien jälkeen hymy olikin suunnilleen perusilme. Esikoinen oli vähään tyytyvä ja sopeutuvainen. Meillä on oikeastaan vasta viimeisen vuoden aikana jouduttu miettimään rajoja tuon lapsen kanssa, aiemmin ei ollut oikein tarvetta, kun tyttö pyysi lupaa suunnilleen vessassa käymiseen. Välillä piti ihan kunnolla keskustella aiheesta, täytyykö ulkona pyytää lupaa mennä laskemaan liukumäkeä... Viimeisen vuoden aikana meillä on huudettu ja meuhkattu. Häntä ei kukaan määrää eikä komentele! Tosi hienoa, kun uskaltaa osoittaa mieltään, uskaltaa huutaa ja meuhkata! Ei aina tarvitse olla helppo ja sopeutuvainen, on hyvä kun uskaltaa olla eri mieltä ja sanoa sen. Pientä hienosäätöä kyllä vielä kuitenkin tarvitaan, aina ei tarvitse huutaa ja kaikkea ei voi saada!

A on apina, hän on aivan eri maata kuin esikoinen vauvana. Hänellä on kiire liikkua, seistä ja touhuta. Hän on eri näköinen kuin esikoinen vauvana, esikoinen oli pyöreäposkinen vauva kuten B, A taas on kapeakasvoinen ja pienipäinen. Hän on muutenkin ruumiinrakenteeltaan kapeampi ja jotenkin sutjakampi. A alkoi ryömimään reilun 8kk iässä ja konttaamaan n. 9kk iässä, aika pian nousi myös seisomaan ja nyt 10kk iässä vähän ottaa askelia tuen kanssa. A kiipeää pois syöttötuolista, vaikka meillä on hienot Stoccen tuolit, josta lapsi ei pysty kiipeämään. Niin on vaan äiti muutaman kerran löytänyt vauvan roikkumasta yhdestä jalasta, kerran oli vauva pöydällä tutkimassa esikoisen eskarissa kasvattamia taimia... A on tempperamenttinen, kun joku asia ei miellytä, niin parkuu hysteerisesti, kunnes miellyttää. Jotenkin tuntuu, että tuon kanssa ollaan vielä vaikeuksissa, ihan pelottaa ajatella, että parin kuukauden kuluttua tuo oikeasti kävelee ja juoksee...

B on mössykkä, enemmän esikoisen kaltainen, mutta ehkä vielä rauhallisempi. B kyllä myös liikkuu, konttailee kovasti, mutta ei vielä nouse pystyyn, selvästi kyllä haluaisi. B on usein sen näköinen, kun olisi pudonnut puusta. Istuu keskellä lattiaa toinen jalka suorassa ja toinen koukussa (tukeva asento, ei kaadu niin helposti), katsoo pyöreillä isoilla silmillään ihan sen näköisenä, kun ei tajuaisi maailman menosta mitään. Kun A touhuaa ympäriinsä, niin B tutkii jotain esinettä, tuntuu ettei niin pientä roskaa olekaan ettei B saisi laitettua sitä suuhunsa. Ruokapöydässä A istuu vinottain ja touhuaa jotain, haluaisi aina pitää mukia kädessä samaan aikaan. B taas yleensä istuu rauhallisesti ja avaa suunsa, kun lusikka tulee. Välillä pitää mutustella ruoka hampaattomalla suulla tarkasti, eikä lisää ruoka oteta vastaan ennen kuin suu on tyhjä. B ei kuitenkaan jää ihan täysin A:n jalkoihin, vaikka on usein jäänytkin alle, kun A ryömii/konttaa yli, B on tarkka leluista ja aika herkästi nykyään vie A:n kädestä lelun, jolloin kuulemme nopeasti hysteeristä parkua.

Välillä sitä miettii, että minkälaista on olla 3 tytön vanhempi vaikka 6 vuoden kuluttua, kun nuo pienet on kouluun menossa ja esikoinen jo murrosikäinen 13-vuotias, mahdammeko olla pulassa noiden rinsessojen kanssa...