Mies (taitaa olla yleisin aloitus mulla) kirjoitti esikoisesta ja lapsista yleensä. Jospa mä vähän jatkaisin.
Nyt
kun lapsia on kolme, niin huomaa, kuinka ne on erilaisia. Löytyy paljon
samoja piirteitä kasvoista ja osittain ovat samankaltaisia muutenkin,
mutta on myös paljon eroja.
Esikoinen oli rauhallinen vauva,
alkoi liikkumaan aika hitaasti ja ei pahemmin päätään kopsautellut, kun
oppi suht kerrasta. Ennen ensimmäistä ikävuottaan ei pahemmin
hymyillyt, mutta sitten ekojen synttärien jälkeen hymy olikin
suunnilleen perusilme. Esikoinen oli vähään tyytyvä ja sopeutuvainen.
Meillä on oikeastaan vasta viimeisen vuoden aikana jouduttu miettimään
rajoja tuon lapsen kanssa, aiemmin ei ollut oikein tarvetta, kun tyttö
pyysi lupaa suunnilleen vessassa käymiseen. Välillä piti ihan kunnolla
keskustella aiheesta, täytyykö ulkona pyytää lupaa mennä laskemaan
liukumäkeä... Viimeisen vuoden aikana meillä on huudettu ja meuhkattu.
Häntä ei kukaan määrää eikä komentele! Tosi hienoa, kun uskaltaa
osoittaa mieltään, uskaltaa huutaa ja meuhkata! Ei aina tarvitse olla
helppo ja sopeutuvainen, on hyvä kun uskaltaa olla eri mieltä ja sanoa
sen. Pientä hienosäätöä kyllä vielä kuitenkin tarvitaan, aina ei
tarvitse huutaa ja kaikkea ei voi saada!
A on apina, hän on
aivan eri maata kuin esikoinen vauvana. Hänellä on kiire liikkua,
seistä ja touhuta. Hän on eri näköinen kuin esikoinen vauvana,
esikoinen oli pyöreäposkinen vauva kuten B, A taas on kapeakasvoinen ja
pienipäinen. Hän on muutenkin ruumiinrakenteeltaan kapeampi ja jotenkin
sutjakampi. A alkoi ryömimään reilun 8kk iässä ja konttaamaan n. 9kk
iässä, aika pian nousi myös seisomaan ja nyt 10kk iässä vähän ottaa
askelia tuen kanssa. A kiipeää pois syöttötuolista, vaikka meillä on
hienot Stoccen tuolit, josta lapsi ei pysty kiipeämään. Niin on vaan
äiti muutaman kerran löytänyt vauvan roikkumasta yhdestä jalasta,
kerran oli vauva pöydällä tutkimassa esikoisen eskarissa kasvattamia
taimia... A on tempperamenttinen, kun joku asia ei miellytä, niin
parkuu hysteerisesti, kunnes miellyttää. Jotenkin tuntuu, että tuon
kanssa ollaan vielä vaikeuksissa, ihan pelottaa ajatella, että parin
kuukauden kuluttua tuo oikeasti kävelee ja juoksee...
B on
mössykkä, enemmän esikoisen kaltainen, mutta ehkä vielä rauhallisempi.
B kyllä myös liikkuu, konttailee kovasti, mutta ei vielä nouse pystyyn,
selvästi kyllä haluaisi. B on usein sen näköinen, kun olisi pudonnut
puusta. Istuu keskellä lattiaa toinen jalka suorassa ja toinen koukussa
(tukeva asento, ei kaadu niin helposti), katsoo pyöreillä isoilla
silmillään ihan sen näköisenä, kun ei tajuaisi maailman menosta mitään.
Kun A touhuaa ympäriinsä, niin B tutkii jotain esinettä, tuntuu ettei
niin pientä roskaa olekaan ettei B saisi laitettua sitä suuhunsa.
Ruokapöydässä A istuu vinottain ja touhuaa jotain, haluaisi aina pitää
mukia kädessä samaan aikaan. B taas yleensä istuu rauhallisesti ja avaa
suunsa, kun lusikka tulee. Välillä pitää mutustella ruoka
hampaattomalla suulla tarkasti, eikä lisää ruoka oteta vastaan ennen
kuin suu on tyhjä. B ei kuitenkaan jää ihan täysin A:n jalkoihin,
vaikka on usein jäänytkin alle, kun A ryömii/konttaa yli, B on tarkka
leluista ja aika herkästi nykyään vie A:n kädestä lelun, jolloin
kuulemme nopeasti hysteeristä parkua.
Välillä sitä miettii, että
minkälaista on olla 3 tytön vanhempi vaikka 6 vuoden kuluttua, kun nuo
pienet on kouluun menossa ja esikoinen jo murrosikäinen 13-vuotias,
mahdammeko olla pulassa noiden rinsessojen kanssa...
maanantai, 16. toukokuu 2005
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.