Ah, tänään nukuin suorastaan pitkään, kun pikkukirput heräsivät vasta 8 aikoihin. Kevyesti mökäili aikaisemminkin, mutta ihan tyytyväisinä sieltä huutelivat. Samihan viritti lauantaina tummat pussilakanat ikkunoihin, joten ehkä tuo pimentäminen nyt vähän yöunia pidentää.

Olimme nyt sitten aamusella hiekkalaatikolla ja siellä oli muitakin äitiejä ja lapsia, siis suomalaisia. Koulu oli suljettu tänään eilisen myrskyn vuoksi, alunperinhän taifuuni Khanun piti olla tässä päällä aamulla, mutta pahin olikin jo illalla. Lisää myräköitä on ilmeisesti tulossa, seuraava taisi jo jossain satelliittikuvassa näkyäkin, joten pahimpaan varautumiseen on kai syytä tottua. Nyt ulkokeinu kaatui muutaman kerran, ikkunoissa vinkui ja kolisi, mutta ei sen pahempaa onneksi.

Pitäisikö muutama sana kirjoittaa lauantain kampaamokäynnistä. Täytyy sanoa ettei se nyt ihan niin ihanaa ja rentouttavaa ollut, kun mitä odotin. Ensin menimme hoitolan yläkertaan, jossa oli hämä valaistus, saimme siellä ohuet takit päällemme ja mukilliset vettä. Sitten alkoi hiusten pesu eli siinä istuessa vaahdotettiin pää, sitä kesti aika kauan ja vähän jo mietin, että jääkö mitään jäljelle. Yhdellä rouvista vedettiin kynsillä päänahkaa pitkin, toisella melko hellästi ja minulla varmaan siltä väliltä. Jotenkin tosi nopeasti sormet päänahkaa läpi kävi ja mitenkään erityisen mukavaa se ei kyllä ollut. Kun tätä oli jatkunut aikansa, siirryimme pesupaikalle. Siellä hiukset huudeltiin huolella, suihkutettiin korviinkin vettä ja siirryttiin takaisin alkuperäiseen paikkaan.

Tuolit säädettiin makuuasentoon ja sitten alkoi varmaan koko käynnin epämiellyttävin vaihe eli korvien putsaus. Ensin kevyesti vanupuikolla putsasi korvan ja sitten tunki se jotenkin epämiellyttävän syvälle ja alkoi pyörittämään sitä korvassa. En tiedä, kaua sitä kesti, mutta useita minuutteja kuitenkin ja oli todella epämiellyttävää.

Korvien jälkeen hierottiin päänahkaa, ei tuntunut mitenkään erityiseltä sekään, mm. otsaan lyötiin kämmensyrjillä ym. todella rentouttavaa..., sitten kädet sormia myöten, ajoittain raavittiin, ihan vaan hierottiin ja “lyötiin” nyrkeillä. Eikö kuulostakin todella mukavalta? Noh, kun hoito oli valmis, siirryttiin alakertaan kampaajan käsiin. Kaikki kampaajat olivat miehiä, yläkerrassa taisi olla muutama nainenkin. Leikkaus oli ihan ok, kovin vähän vaan leikkasi ja niskaa, mikä yleensä otetaan pyörteiden vuoksi koneella, ei leikattu juuri ollenkaan. Vähän pelkäsin, että jättääkö se minut ihan peikkomaisen pörröksi, mutta kaivoi sentään lopuksi pakistaan vahaa, jota melko vähän hiuksiin laittoi. Ihan ok lopputulos kuitenkin ja helposti saan nyt itse laitettua hiukset. Yksi hiuksiin liittyvä, mitä täällä kyllä kaipaan, on hiuslakka! Täällä on vaan sellaisia hairspray-pulloja, missä siis ei ole ponnekaasuja ja niistä tuntuu hiukset tulevat vain märiksi ja tahmaisiksi.

Mutta sellainen kokemus, ehkä ensi kerralla erikseen kampaajalle ja erikseen hierojalle. Tiedän pari länkkäri-tyyppistä kampaamoa, kalliimpia ovat huomattavasti, mutta ehkä mulla on varaa. Tämä siis maksoi 45 remppaa eli n. 4.5 euroa.

Nyt on Varpu ja Vuokko päikkäreillä ja Säteelle tulee kohta yksi kaveri kylään leikkimään. Kolmen aikoihin menen lauman kanssa yhden rouvan luokse sopimaan mahdollisesta kalligrafia-ryhmästä, jos sitä alkaisi vähän taiteilemaankin kielenopiskelun lisäksi.

Kun ei isommin olla vielä saatu kuvia talosta nettiin, niin tässä kuva meidän olkkarista, vähän on valaistus tuossa heikko, mutta ehkä siitä jotain selvää saa:

9734.jpg