Tänään oli outo aamu. Sami opetti ayille viime torstaina kaurapuuron keiton ja nyt ayi on sitten aamuvuoroinaan (tiistaisin ja torstaisin) tehnyt puurot valmiiksi ja tänään jo syöttänytkin ennen kuin heräsin. Hän siis käy aina aamuisin ekan inahduksen kuultuaan hakemassa Varpun ja Vuokon sängystä. Säde ei mennyt tänään aamusta kouluun, kun käymme ottamassa influenssa-rokotukset. Ennen kuin olin saanut Säteen aamupesut ja vaatteiden pukemiset "valvottua" oli ayi jo laittamassa pienille tytöille ulkovaatteita päälle eli ehdin sitten sanomaan, että tunnin päästä takaisin ennen kuin lähtivät ulos. Ayi on välillä ollut tuossa pihalla hetken tyttöjen kanssa ja kerran lähtenyt kävelylle pidemmäksi aikaa, nytkään ei rattaita ottanut mukaan eli varmaan suht lähistöllä on. Tästä voisi kyllä ottaa ihan tavan, että näin torstaisin hän ulkoilisi ainakin jonkin aikaa, tiistaisinhan meillä on ollut "päiväkoti", kun olemme rouvien kanssa harrastaneet kalligrafiaa ja lapset ovat olleet ayien kanssa meillä.

Kohta lähdemme yhden perheen taloon rokotuksia ottamaan, vaimot ja lapset siis ja sen jälkeen tytöt lähtevät vielä hetkeksi kouluun. Tänään olisi Säteen eka jooga-kerhokin, kun viime kerta jäi väliin Shanghain reissun takia, odotan mielenkiinnolla, että mitä siitä tykkää.

Kävin eilen ekaa kertaa postissa hakemassa paketin. Pakettikortti on sellainen valkoinen lappunen, mihin on painettu kiinaksi paljon asiaa, on parit leimat ja osoite plus muutama numero kirjoitettu kynällä. Jos ei tietäisi sen olevan pakettikortti, voisi kuvitella, että se on vain joku ilmoitus jostain, josta ei ole aavitustakaan. Mutta meille tuli onneksi tuollainen aikaisemminkin ja silloin postipoika oli jotenkin saattanut Samin tietoon, että pitää hakea postista paketti. Eilen sitten lähdin iltapäivällä tien varteen taksia metsästämään, kun vihdoin ensimmäinen tuli, niin hän lappua vilkaisuaan sanoi tyhjentävästi - No. Mikäs siinä sitten, uutta odottamaan vaan. Seuraava sitten tajusi, että osoite on leimassa (kai) ja vei minut postiin, mistä saa paketteja. Säteelle tuli kummien ja mummin synttäripaketti, ihana koiralaukku ja Kolme muskettisopulia -levy, lisäksi hauskat hiuspampulat ja äidille salmiakkia. Kaikki oli oikein kivoja, levyä on kuunneltua ja salmiakkia syöty :-)

Mutta nyt kuikuilemaan, jospa se ayi kohta tulisi ja päästäisiin ottamaan rokotukset. Lasten rokottamisesta olen kuullut vähän ristiriitaisia ohjeita, mutta päätimme nyt Varpulle ja Vuokollekin antaa, kun muutkin otamme. Toiset suomalaiset lääkärit suosittelevat kaikille lapsille ja toiset eivät kenellekään. Tuntuu kuitenkin, että riski täällä lastenkin sairastua on suurempi, kun meilläkin on tuo ayi, jonka kotioloista emme tiedä mitään. Toivottavasti nyt ei mitään isompia sivuvaikutuksia rokotuksesta tule.