Vietimme viime lauantaina suomalaisrouvien ja -neitien pikkujouluja sekä samalla erään rouvan läksiäisiä. Ihan kaikki ei paikalle päässeet, mutta oli meitä 6-8 henkeä joka paikassa eli ihan mukava porukka. Kokoonnuimme ensin puolen päivän jälkeen Carrefourin eteen ja siitä lähdimme etsimään teehuonetta. Kaksi rouvaa oli kampaajalla maratonistunnossa ja heiltä jäi tuo teepaikka tällä kertaa väliin, hiukset oli kyllä hienot ja piti ollakin, toisella kun värjäyksiin ja leikkaukseen meni n. 5 tuntia...

Teepaikan idea oli se, että ensin tilataan teetä. Vaihtoehtoina oli vihreää, punaista ja mustaa teetä. Itse otin vihreää teetä, sain lasin, joka oli n. puolillaan teen lehtiä. Sitä mukaa kun teetä join, lisäsin sinne kuumaa vettä eli riittoisaa oli ja ihan hyvääkin! Teen hintaan kuului myös kaikenlaista syötävää, oli erilaisia hedelmiä, pähkinöitä, jotain riispalleroita, keksin tapaisia ym., osa ihan herkullisia ja osa vähemmän, kaikkea en edes maistanut.

Teehuoneelta lähdimme hierontaan, kaikille 8 rouvalle/neidille ei ollut tilaa kokovartalohieronnassa, joten kaksi meistä otti jalkahieronnan. Täällä ei oikein koskaan saa sitä, mitä tilaa, joten tuohonkin kuului toki niskahartiahieronta. Ensin tungimme jalkamme saaviin, missä oli kuumaa vettä sekä kukkien terälehtiä, siellä jalkojen lilluessa hierottiin niska ja hartiat, vaatteet päällä ja pyyhe hierottavan paikan päällä. Sitten otettiin jalat pois saaveista, ne kuivattiin ja alkoi varsinainen jalkojen hieronta. Hieroja paineli akupisteitä jalkapohjista, mikä tuntui kipeältä, mutta hyvältä. Lopuksi jalkoja "hakattiin" sellaisilla vasaran näköisillä pulikoilla, mitkä oli puiset. Ja ihan ihan lopuksi, kun oli jo sukat jalassa, jalat ja hartiat käytiin läpi vielä kuumalla pussukalla, missä oli ilmeisesti kiviä ja merisuolaa, tuntui hyvältä! Tämä kaikki n. 1,5 tunnin hoito oli n. 10 euroa. Hieman vähemmän aikaa kestänyt kokovartalohieronta oli n. 5 euroa eli kyllä tuolla kannattaisi useamminkin vierailla.

Seuraavaksi olisi alkuperäisen ajatuksen mukaan ollut ohjelmassa kampaaja/kasvohoito/meikkaus, mutta kello oli jo aika paljon ja jätimme nuo väliin. Eräs kaupunkilaisneideistä kutsui meidät kylään ja osa meistä lähti katsastamaan kaupunkiasuntoa. Ihan kivan näköinen kämppä oli, modernin ja länsimaisen oloinen. Näkymät kahdeksannesta kerroksesta oli ihan hienot pimeällä ja valoisan aikaan näkyy vieressä kulkeva joki/kanava.
 
Sitten taas matkaan, meille oli varattu kabinetti Thai village -nimisestä ravintolasta klo 19. Sinne meitä kokoontui taas 8 naista, muutama lähti hieronnan jälkeen kotiin ja pari tuli tuonne syömään. Ruoka oli herkullista ja oli kyllä erittäin nautinnollista syödä ilman, että joku kitisee jaloissa/sylissä. Söimme mm. paria erilaista tofua, pinaattia, parsakaalia, kanaa, lihaa, nuudeleita ja riisiä, jonka seassa mm. ananasta.

Kun oli mahat täynnä ja tilatut viinit ja olutpullot tyhjät, päätimme vaihtaa paikkaa. Menimme länkkäreiden keskuudessa suosittuun Shamrock-pubiin, joka oli liian kovaa musiikkia lukuunottamatta paikka, johon varmaan tulee mentyä uudestaankin. Mulla alkoi vaan päätä särkeä jo aiemmin iltapäivästä, kun jäi päiväkahvit väliin ja eipä tuo kova meteli asiaa oikein auttanut, eikä pari pientä oluttakaan. Kun porukka päätti siirtyä seuraavaan paikkaan, päätin minä lähteä kotiin nukkumaan. Oli hyvät pikkujoulut!

Sunnuntaina heräiltiin, syötiin aamupala ja lähdettiin Säteen kanssa kaupungille ostamaan kakkua iltapäivän synttäreitä varten. Kävimme ensin tavaratalon leluosastolta valitsemassa lahjan, Säde sai valita minkä halusi ja päätyi barbien keittiön huonekaluihin, lisäksi ostettiin askartelusetti, missä voi tehdä helmistä vaikka avaimenperiä. Sitten kakku ja kotiin.

Sami oli jo koristelemassa "juhlahuonetta" eli laitoimme syötävät tarjolle "pelihuoneeseen", joka on kolmas olohuoneemme, yleensä toimii enemmänkin kodinhoitohuoneena. Kolme tyttövierasta tuli, herkuteltiin, tytöt leikkivät Säteen huoneessa ja vielä vähän herkuttelua ennen kotiin lähtöä. Oli kyllä äärettömän helpot ja simppelit juhlat verrattuna aiempiin, yleensä monipäiväisiin juhliin.

Synttäreiden jälkeen oli vielä tiedossa glögi-juhlat naapuritalossamme, siinä asuva ruotsalainen pariskunta oli kutsunut kaikki suomalaiset perheet glögille ja tunnelma oli kyllä ihanan jouluinen. Saimme kotiin viemisiksi vielä paketillisen pipareita, kun Säde oli reippaasti käynyt lisää pyytämässä, kun ne oli lautaselta loppuneet :-) Olen kyllä ilmeisesti saamassa Suomesta ensi viikolla pipareita ja glögimaustetta eli siltä osin on joulu pelastettu!

Äsken kaivelin vähän joululaatikkoa, täytyy vähitellen laitella koristeita, suurin osa kuitenkin vasta jouluviikolla. Huomenna on tarkoitus mennä Samin kanssa "krääsämarkkinoille", missä on kuulema myynnissä myös joulukoristeita, jos sieltä vaikka jotain valoja löytäisi ulos, olisi kiva saada johonkin puuhun pieniä kirkkaita lamppuja. Kaksi kynttilälyhtyä roikkuu jo tuossa työhuoneen ikkunan edessä olevassa pienessä puussa, mutta niistä ei juurikaan valoa tule, pihalla olevat vihreät ulkovalot eivät ole mielestäni kovinkaan jouluiset.

Jos et vielä tiedä, mitä ostaa läheiselle joululahjaksi, tässä muutama vinkki:

Vantaan kamarikuoron Marian virsi -cd
Vaaka ry:n ensi vuoden seinäkalenteri Liikkuen läpi vuoden
Erilaisia lahjoja välittää mm. World vision otsikolla Lahjaksi lehmä?
sekä kirkon ulkomaanapu teemalla Toisenlainen lahja

Lämmintä joulun odotusta!