Vietin eilisen päivän lähinnä vaakatasossa, tosin potemista häiritsi mm. ilmastointilaitteen korjaaja sekä yksi esikoinen, joka oli oksentanut edellisenä yönä sänkyynsä (mutta ei ollut jaksanut tulla siitä sanomaan?!) sekä kaksi räkänokkaista taaperoa. Itse olin kuumessa, pahimmillaan oli jotain 38.8 astetta eli vähän jo päässä tuntui. Edelleen on vähän pöpperöinen olo, Säde meni jo tänään kouluun, kun ei mitään tautiin viittavaa ollut eilen havaittavissa ja naperot on entistä räkäisempiä.

Meillä oli maanantaina vähän vileetä ja vaikka sitten illalla ilmastointi eli lämmitys jonkin aikaa toimikin, oli aamulla työhuoneessa lämpötila seuraava:

22017.jpg

Äsken tuli Elviksen näköinen tyyppi rööki huulessa huutamaan tuohon ovella (nää kiinalaiset on suurimmaksi osaksi jotenkin tosi kovaäänisiä) ja ayin avustuksella selvisi, että tuovat jotain öljylämmitykseen liittyviä pömpeleitä, siellä ne sitten kovaäänisesti huutaen ja kiinaksi 1-2-3 laskien nostivat jotain autosta pois ja huristivat tiehensä. Loppuviikosta tulee sitten ilmeisesti asentaja paikalle.

Nyt vähän lepoa, laittelen tämän päivän kuvan illemmalla.