Säde oksensi 5.-6. joulukuuta välisenä yönä ja sen jälkeen meillä on oksenneltu enemmän ja vähemmän melkein joka yö. Säde ei ole oksennut tuon ekan kerran jälkeen kuin viime yönä ja tänään päivällä, mutta Varpulla ja Vuokolla on ollut joku vuorojärjestelmä, yleensä vuoroöin. Lisäksi kakat on sitä ei vaipassa pysyvää laatua eli pyykkiä on riittänyt. Ruoka ei sitten taas ole oikein kaupaksi mennytkään.

Varpu on taas menettänyt täällä hankkimansa pyöreyden, mutta Vuokko alkoi eilen olla jo muutenkin vähän normaalia kitisevämpi ja väsyneen oloinen. Päätin sitten tänään, että lähdetään käymään lääkärissä, epäilin, että Vuokko olisi vähän kuivunut ja niin sitten olikin. Säteellä oli nielutulehdus, kehui taas, että on isot nielurisat ja antoi antibioottikuurin. Varpulla oli keuhkoissa limaa ja antibioottikuuri. Vuokolla oli keuhkoissa reilusti limaa ja lisäksi oli jonkin verran kuivunut, iho ei ollut kimmoisa ja muutenkin tietenkin nuo pari päivää melkein täysin kuivana olleet vaipat siitä kertoi.

Säde ja Varpu sai lääkkeensä ja Sami lähti heidän kanssaan kotiin. Minä jäin Vuokon kanssa sairaalalle ja päähän asennettiin neula ja sitä kauttaa antibioottia sekä nesteitä, tokalla yrittämällä onnistui.. Ehdimme olla siellä n. 3 tuntia ja sinä aikana meni nestettä n. 3.5 dl ja huomenna jatketaan, mahdollisesti vielä torstainakin. Tyttö kyllä virkistyi huomattavasti tipassa olon ja torkkumisen jälkeen, osa nesteistä tuli läpikin, äidin housuille asti...

Olihan Vuokko poloinen, kun tippaa laitettiin, pari hoitsua piti kiinni ja äiti valehteli ettei mitään hätää. Aluksi koitti huitoa neulaa ja letkua pois, mutta tyytyi sitten kohtaloonsa. Välillä kävi ilkeä täti katsomassa, että nestettä menee. Inhottavaa oli myös neulan pois otto, tädit oli teipanneet letkua hiuksiin kiinni ja niitä irrotettiin sitten saksien kanssa, onneksi noita hiuksia ei vielä niin ollutkaan. 

Kovia nuo hoitsut on kyllä hössöttämään. Sehän nyt on ihan kamalaa, kun lapsella on poskilla kyyneleitä tai leuassa kuolaa, hirveällä tohinalla pitää niitä aina pyyhkiä pois. Vaipan vaihdon yhteydessä sain myös apua sukkahousujen laiton kanssa, sanoin kyllä, että olen minä näitä joskus aiemminkin jalkaan laittanut... Sitten tuli vielä kommenttia, että tähän aikaan vuodesta pitäisi lapsella olla ulkona paksummat housut, niin, ne oli kakassa ja siellä muovikassissa, en mä sentään koko vaatekertaa tajunnut varavaatteiksi ottaa. Kotimatkalle laittoivat sitten jonkun villatakin lisälämmikkeeksi :-)

Tässä päivän kalenterikuva, vähän poloinen, mutta jo paljon pirteämpi Vuokko laastari päässä:

24404.jpg