Se olisi sitten enää yksi yö jouluun. Ayimme työskentelee osan päivästä toisen suomalaisen perheen luona ja annoimme tänään yhdessä ayille joululahjaksi rahaa uuden kännykän ostoon, hänen kännykkänsä kun sanoi itsensä irti tässä syksyn aikana. Ayi ei itse joulua vietä, mutta koska me vietämme ja halusimme häntä hankinnassa avustaa, päätimme antaa lahjan. Normaalisti ayieille annetaan lahja ja yhden kuun ylimääräinen palkka ennen kiinalaisen vuoden vaihtumista eli tänä/ensi vuonna tammikuun lopussa. Silloin aiomme ostaa kimpassa hänelle polkupyörän, tuo vanha kun on aika museotavaraa jo.

Sami aloitti viiden päivän joululoman. Ehdotin ensin, että piilotan työläppärin johonkin, mutta sain sen verran kauhistuneen vastaanoton, että uhkasin sitten vaan heittää limpsaa näppikselle, jos sillä liikaa jotain nysvää. Kultainen vaimo, kun noin miehensä lomasta pitää huolta :-) No, jospa tuo malttaisi vähän ottaa rennosti.

Säde odottaa kovasti huomista, joulupukilta on toivottu sellaista kampauspäätä eli päätä, minkä hiuksia voi laittaa ja mitä voi meikata. Sellainen saattaa joulupukin kontissa olla. Lisäksi on varmasti ihana ylläri, kun saa babybornilleen sängyn, jossa on katos ja siitä roikkuu soittorasia. Muitakin paketteja on, mutta ei hirveätä märää kuitenkaan. Pienille on omat vauvanuket, niille rattaat ja sitten yhteisenä lahjana Ficher pricen palikoita. Muutama lahja on tullut Suomesta, jopa jotain Samille ja mulle, jännää :-)

Tässä kuvat parista tontusta, ensimmäisessä kuvassa Varpu saa isin jakamattoman huomion, kun minä olin Vuokon kanssa siellä sairaalalla:

25080.jpg

Tässä sitten vähän isompi tonttu... Ehkä vähän loman tarpeessa :-)

25083.jpg