Vähän jo pelkäsin, että joku haastaa minun tähän ja niin sen sitten teki Unelmien puutarhan rakentaja  ja tässä ohje: "Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

1. Kun syön vaikka mandariinia, kuorin ensin hampaillani lohkon ympäriltä kuoren ja lopuksi menee suuhun hedelmäliha, kurkusta koitan saada myös isommat ulkolohkot ensin ja vikaksi syön sen siemenosan, porkkanasta lähtee irti paksu uloin kerros ja keskelle jää se makea osa, banaaninkin voi jakaa pitkittäin lohkoihin...

2. Istun harvoin "tavallisesti" jalat lattiaa kohde, yleensä toinen jalka on koukussa ja istun sen päällä. Osittain syynä on varmaan se, että läheskään aina jalat ei osu kunnolla lattiaan, kun istun tuolissa normaalisti, ei tule sellaista rentoa asentoa. Olen kyllä lapsesta asti istunut ihme mutkilla, kykenen kyllä istumaan "nätisti", kun tilanne sitä vaatii.

3. Tykkään värittää ja välillä suht kateellisena katson Säteen väritystehtäviä, vaikka ei kai mikään varsinaisesti estä minua värittämästä niitä tai tulostaa omia? Miksei aikuille ole omia puuhakirjoja :-)

4. Sellaista asiaa ei varmaan olekaan, mistä en keksisi jotain positiivista sanottavaa, siis lähinnä tarkoitan sellaisia omaa elämää koskevia asioita. Eilen mm. mietin kalligrafiassa, että ikävää, jos pienet oksentelee vielä tulevalla rantalomalla. Totesin kuitenkin, että onneksi ollaan hotellissa, sieltä saa paljon pyyhkeitä eikä tarvitse itse pestä :-)

5. En osaa naksutella sormia enkä tehdä purkkapalloja, niputin nämä, kun ne on Samin mielestä niin huvittavat...

Haastan hommaan Isin, Suomalaisen kiinaeläjän, Turpa Rullan, omaspihas-blogin thiiren sekä Mamarosan