Pitää nyt blogata ettette kuvittele minun kadonneen lumen sekaan. Lumet suli jo sunnuntaina tai maanantaina vielä oli lumihepasta pieni kasa jäljellä. Pari päivää satoi vettä ja tänään on ollut mukavan keväinen ja suht lämpöinen päivä.

Lauantaina olisi Ikean reissu, lähdetään parin rouvan kanssa. Tarkoitus olisi saada ainakin muutama laatikosto ja avohylly tyttöjen huoneisiin ja ehkä Säteelle sänky, sitten ei tarvitsisi raahata alhaalta sänkyä yläkertaan vieraita varten. Muunkin vähän korkeampi sänky voisi toimia Säteellä, olen siis miettinyt sellaista parvityyppistä, missä sänky ei ole kuitenkaan kamalan korkealla, mutta missä alhaalla olisi kuitenkin pieni leikkitila, mihin voisi vaikka tyynyjä laittaa. Pitää vähän tutkia kohta Ikean sivuja ja tehdä ostoslistaa.

Osa rouvista on päättänyt aloittaa kuntoilun ja niin menemmekin ensi viikolla yhdelle salille tutustumaan. Siellä on punttis ja lisäksi erilaisia Les Mills -jumppia, BodyPumpia minulle jo suositeltiinkin. Polvi on vielä vähän puolikuntoinen, mutta punttista olisi kiva vilkaista ja sitten tarjolla olisi ilmeisesti BodyBalancea, mikä on yhdistelmä Joogaa ja Pilatesta, kuulostaa hyvältä!

Mutta ei tänne nyt mitään ihmeitä kuulu, uni ei meinaa illalla tulla ja aamulla väsyttää, siksi olen koittanut kömpiä vähän aikaisemmin sänkyyn. Vähän tämä arki on nyt seisahtunut paikoilleen ja jotain vaihtelua kaipaa, ehkä tuon salilla käynti voisi olla aika hyvä juttu tähän saumaan!

Onnittelenpa nyt jo etukäteen Mattia, jolla on huomenna nimpparit!