En tiedä johtuuko sateisesta säätä vai mistä, mutta jotenkin tällä viikolla on ollut normaalia väsympi olo. Muutaman iltana on tullut kömmittyä peiton alle jo reilusti ennen puolta yötä, mikä on mun kohdalla hyvin epätavallista, kirjaakaan en ole lukenut juuri yhtään. No, jospa ilme kirkastuisi, kun ilmakin kirkastuu!

Huomenna on Säteen koulun kevätjuhla eli International festival. Koulu loppuu vasta kolmen viikon kuluttua, mutta juhla poikkeaa kyllä muutenkin aika paljon Suomen koulujen kevätjuhlista tai niin ainakin luulisin. Juhla alkaa klo 11, jolloin on tarjolla eri maiden ruokia, jokainen perhe siis tuo jotain oman maansa ruokaa, itse tyydyn tällä kertaa viemään salmiakkia jälkkäriksi, näitä toi meille eräs previsiitillä oleva suomalaisperhe, kiitos! Lounaan jälkeen on vuorossa itse juhla, joka on erityisesti lähteviä opettajia varten eli siellä heitä kiitellään ja kukitetaan. Opettajia lähteekin aika paljon, rehtoria myöten, joten saa nähdä, mikä on meininki ensi vuonna!

Esityksiä on luvassa paljon! Kuka tahansa sai ilmoittautua max. 5 minuutin esitystä varten, kevään Hyattin buffetissa näimme jo ison kasan hienoja esityksiä, joten niitä on varmasti nyt luvassa lisää. Kovin ovat esiintyväistä porukkaa nämä aasialaiset, toki joukossa joku länkkärikin oli. No, tietääkseni kukaan suomalainen lapsi ei itsekseen esiinny, meillä on kuitenkin tarjolla suomalaisen lastenlaulu leikin kera eli lapset ja muutama äiti esittävät ystäväni, tuttavani -leikin, kaikkien vanhempien osallistuessa lauluun. Lisäksi meillä on valokuvaesitys Suomesta eli koottu kaikkien perheiden mukavimpia kuvia Suomesta, paljon luontoa ja erityisen paljon talvikuvia. Taustalla soi Sari Kaasisen musiikkia eli mukava pläjäys Suomea.

Viikon kuluttua meille tuleekin vieraita eli Samin pari vanhaa työkaveria Fortumin ajoilta tulee meillä piipahtamaan, tervetuloa! Täytyy toivoa, että ilmat suosii! Lauantaiksi ollaan varattu monien suosittelema Jerry kierrättämään meitä Hangzhoun mageimmissa turistinähtävyyksissä, kaikki taisi olla sellaisia, missä emme ole itsekään vielä käyneet, joten hyvä kun tulee vieraita! Käymme mm. silkkimuseossa, josta saa ostaa silkkilakanoita, Sannalle vaan tiedoksi!

Säde viihtyy edelleen koulussa, tuntuu kuitenkin edelleen ihan hyvältä ajatukselta se, että ainakin aloittaa syksyn tuossa samassa luokassa. Ei ehkä ole vielä niin kypsä koululainen, kun koululaisen pitäisi. Tekee kyllä läksyt aina suht reippaasti, eikä niissä ole isompia ongelmiakaan, mutta silti tuntuu, että hyppäys ihan tavalliselle englannin kieliselle toiselle luokalle olisi suuri.

Pampulat leikkii suurimman osan valveillaoloajasta riiviöitä. Ulkona ne on aika jees, mutta sisällä hyppää joku peikko olkapäälle ja sanoo, että revi alas kaikki, mihin yletyt ja kiipeä joka paikkaan. Jos et muuta keksi, niin pure siskoa tai vaihtoehtoisesti revi hiuksista... No, välillä hetken ovat paikoillaan jotain tekemässä, mm. kissavalokuvat ovat aika pop, samoin kuvat vauvoista.

Tässä pari kuvaa pampuloista, katselevat telkasta Teletappeja, vaikka kovin kauan eivät television ääressä kyllä ole, joskus kuitenkin tapit laitetaan pyörimään. Ensin vaihtelun vuoksi Vuokko:

90304.jpg

Sitten Varpu:

90330.jpg

Pitäisi koittaa Säteestäkin näpsiä vähän kuvia, ei vaan nykyään enää niin kovin helposti ole kuvattavissa.

Kaupunkikämpän etsiminen on käynnistetty, saimme valita kiinteistövälittäjän ja ehkä jo ensi viikolla kuulemme jotain heistä. Ei aavistustakaan, että minkälainen aikataulu muuton kanssa olisi, tämän sopimus on elokuun puoleen väliin, mutta toisaalta uudet asukkaat on ehkä jo valmiina. No, se selviää ajan kanssa. Pidän teidät ajantasalla :-)

Nimpparionnittelut Minnoille! Ainakin Kiljavalle ja Vantaalle!