Palasin eilen Shanghaista muutaman ostoskassin kanssa. Shoppasin Zarassa, kirjakaupassa, kopiomarkkinoilla ja Ikeassa. Jokaisesta jäi jotain mukaan, mutta ihan kamalan massiivisia ostoksia en tällä kertaa tehnyt.

Toisen suomalaisperheen lapset saivat perjantaina lääkäriltä diagnoosiksi enterorokon. Sama tauti jyllää täällä, Varpu ilmeisesti pääsi parilla näpyllä varpaissa ja sormissa. Vuokko on valitellut korvaansa keskiviikosta asti, siis syödessään, mutta ilmeisesti syy on suussa, missä on kivuliaita näppyjä. Mulla tuli myös suu kipeäksi keskiviikkona ja vieläkin on kielen sivu kipeä ja pinta peitteinen. Säde oli perjantaina sanonut, että suu on kipeä ja nyt tuo tänään 8v täyttävä tyttö onkin kotona. Suussa on näppyjä, kielessä oikein selvästi, lisäksi sormissa, jaloissa ja kyynärpäissä. Toivon mukaan ei tuosta enää suu kivuliaammaksi muutu, pystyy jotain syömään onneksi suht hyvin.

Säde täytti viime yönä 8 vuotta! Tänään oli tarkoitus viedä kouluun luokalle kakkua ym. herkkua, mutta se nyt siirtyi ainakin muutamalla päivällä. Kotona vietettävienkään juhlien ajankohta ei ole vielä aivan selvillä, kun vieraita ei ole kovin paljon tulossa ja heilläkin on omia menoja, olisi kiva saada mahdollisimman moni paikalle samalla kertaa!

Suomeen tuloon on enää kolme viikkoa! Toivottavasti lumi ehtii sinne ennen meitä!

Onnittelut Tsu:lle ja koko perheelle ison pojan syntymän johdosta!