Lukijat tietävät, että Vuokko oksensi sunnuntaina muutaman kerran ja sen jälkeen on ollut pakki aika sekaisin. Eilen iski tauti Säteeseen, oli oksentanut heti koulun jälkeen ekan kerran ja oksentelee edelleen :-( Aamuyöstä oli 3-4 tunnin pätkä ettei oksentanut, mutta muutoin vähintään tunnin välein, useamminkin. Yskä on kova ja tuntuu, että oksentaakin paljolti ihan yskimisen takia.

Vähän jännittää, että ehtiikö toipua kunnolla ennen huomista lähtöä. Yleensä oksennustaudit kestää 1-2 päivää, mutta mitä jos Säde oksenteleekin vielä huomenna? Tai mitä jos tauti iskee vaikka Varpuun, joka ei ole vielä sitä sairastanut? Ja muhun nyt tarttuu yleensä kaikki vatsataudit, asiaa ei varmaan auta se, että putsaa oksennuksia lattialta ja tyhjentelee ämpäriä. Käsidesiä laitan joka välissä, mutta silti pelottaa. Onneksi pienet tytöt on tämän päivän koulussa, jos se auttaisi pitämään Varpun kunnossa.

Kaivoin äsken Metopramit esiin kaapista, ovat pahoinvointilääkkeitä ja voi antaa yli 6-vuotiaalle. En niitä nyt ala vielä antamaan, mutta harkitsen kyllä vakavasti illalla, jos oksentelu vaan jatkuu. Tosin ei se lääke välttämättä ehdi olla sisällä niin kauan, että ehtisi vaikuttamaan.

No, tämmöstä tämä on lapsiperheen elämä pahimmillaan.