Varpu ja Vuokko aloittivat taas eilen koulun. Käyvät siellä nyt maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona, reilun 6 tuntia päivässä. Eilen ja tänäänkin Vuokko alkoi ovella hannaamaan vastaan, mutta iltapäivällä odotti iloiset tytöt, jotka touhusivat kovasti omia juttujaan. Helmikuun alussa samassa koulussa aloittaa toinenkin pieni suomalaistyttö, joten sitten on kolme länkkäriä tuossa ryhmässä, ja koko koulussa.

Näin tauon jälkeen on taas pieni huono omatunto, kun laitan tytöt tuonne, vaikka ei olisi pakko. He viihtyivät siellä tosi hyvin ennen joulua, oli erilaisia leluja ja etenkin ulkona kaikkea kivaa, mitä ei voi kotiohoidossa tarjota, täällä kun ei ole leikkipuistoja. Lisäksi mun jaksu ei yksinkertaisesti riitä noiden perässä juoksemiseen, se on nyt todettu ja vaikka palkkaisin miljoona ayia tänne avuksi, niin en usko sen olevan tuota koulua parempi. En kaipaa nyt mitään erityistä tukea ratkaisun suhteen, kunhan nyt selittelen "ääneen" itselleni, että en ole kamala äiti ;-)

Luin illalla Dallas pullaa -blogia ja huomasin, että kirjoittaja oli ollut lomalla! Yksin! Siis ilman perhettä! Heti sitten Samille kerroin ja sanoin, että pitäisi tämänkin äidin päästä lomalle. Samilla kun oli tuossa ennen joulua se 4 yön reissu työporukan kanssa. Niinpä sitten päätimme, että kotirouva pääsee yksin lomalle ja budjettikin oli aika runsas, taivas on rajana (=luottokortin luottoraja) :-) Niinpä sitten heti miettimään, että mikä viikonloppu sitä lähtisi junalla kohti Shanghaita, sen pitemmälle ei ole tarvetta yksin lähteä. Ajatuksena olisi olla kaksi yötä keskustassa hotellissa, käydä parissa kirjakaupassa ja ihan kevyesti muuta shoppailua. Ihanaa loikoilua hotellihuoneessa kirjan kanssa ja paljon Starbucks-kahvia, vaikka sitä saa onneksi täältä Hangzhoustakin, terkkuja vaan Xiameniin! Kiireiseltä vaan vaikuttaa kaikki viikonloput ennen lomaa, siis kiinalaisen uuden vuoden lomaa, mutta taidan silti löytää sopivan viikonlopun, koska tarve olla pari päivää yksin (Shanghaissa?!??!) on suuri!

Että semmoista. Huonoa omatuntoa ja arkeen väsymistä on ilmassa, mutta ehkä lomat auttaa, onneksi niihin on täällä mahdollisuus!

Tässä yksi kuva Suomen lomalta, Säde lumen kanssa peuhaamassa:

337113.jpg