Tosin joidenkin mielestä se on vasta huomenna, mutta samapa tuo... Hesarin mukaan juhlintaan voi osallistua myös Helsingissä.

Eilen käytiin parin perheen kera alakerran Hootersissa syömässä, en sitten tiedä, että pitäisikö huolestua, kun heti tuli vähäpukeinen tarjoilija tervehtimään Samia nimeltä ;-) Ruoka oli hyvää, palvelu pelasi muutenkin, oli lämmintä ja siistit vessat! Pienet tytöt söivät reippaasti ja lopun ajan leikkivät palloilla ja hulahulavanteilla, tuolta löytyi kaikenlaista kivaa rekvisiittaa. Saimme uudenvuoden lahjaksi muutamat lahjakortit ja kortin, jossa kaikkien tyttöjen nimet, pitää varmaan kehystää :-)

Tänään olisi myös tiedossa ravintolaruokaa. Menemme eilisen porukan + yhden pariskunnan kanssa Banana Leaf Curry Houseen syömään. Ravintolan valintaan vaikutti paljon se, että sinne pääsee kävellen. Viime aikoina on taksin saaminen ollut aika vaikeaa ja lähdemme vielä pahimaan mahdolliseen aikaan liikenteeseen eli takseilla on vuoronvaihto + ihmiset lähtee töistä. Voi olla, että kotimatka menee pommisateessa tai sitten on hyvin rauhallista. Ilotulitusraketteja on myynnissä paljon ja yli 10 vuotiaat saa niitä ostaa. Vahinkoja sattuu paljon, mitä en ihmettele, sillä porukat lähettävät niitä mm. ikkunoista käsissä pitäen...

Ihan joka paikassa ei raketteja saa pamautella, tällainen oli lätkäisty lähikadun aitaan:

398746.jpg

Meille oli eilen Managementin porukka tuonut ovikoristeen, tuo merkki tarkoittaa onnea ja väärin päin laitettuna tuplaonnea:

398747.jpg

Sitten meidän talon pääovi koristelujen kanssa:

398745.jpg

Vielä pakollinen spöliinikuva, meidän ayi Yu Zhen Varpun kanssa, vähän epätarkka kuva, mutta en hennonut heittää hukkaan:

398743.jpg

Ayieille annoimme punaiset rahakuoret, jossa kuukauden palkka tuplana. Lisäksi annoin kortit, joissa kokopäiväiselle ayille oli vielä vähän lisää rahaa + kaksi kuponkia Starbucksiin. Lauantai-ayi sai rahakuoren lisäksi lahjakortteja Lianhua-kauppaan.

Xin nián kuài lè!