Meitä taas hellitään aurinkoisella säällä, vaikka eipä se aurinko siniseltä taivaalta paista, tasainen on harmaa massa välissä, mutta kirkasta silti! Kohta lähden käymään kaupassa ja päätin uskaltautua t-paidassa ja takissa, matka on lyhyt ja kuljen pääsääntöisesti auringossa. Katselin säätiedotusta, että samanlaista säätä suunnilleen lupaa loppuviikoksikin, perjantaiksi ehkä ukkosta.

Säde on toipunut mukavasti, yhtään ei kurkkuaan ole valittanut. Olen antanut säännöllisesti särkylääkettä ettei kurkku kovin kipeäksi tulisikaan. Tänään on syönyt hieman melko löysää perunamuussia ja äsken pehmeitä muroja, hyvin upposi! Ajattelin tehdä pienille iltaruoaksi makaronilaatikkoa, Säde voi niitä makaroneja varmasti syödä ihan hyvin eli ruokapuoli alkaa olla jo hyvällä mallilla! Yskäkin on helpottanut paljon, tänään en ole lääkinnyt sitä mitenkään.

Ensi viikon torstaina mennään vielä tulla lääkärissä käymään, jonkinlainen jälkitarkastus. Ollaan samalla 1-2 yötä Säteen kanssa Shanghaissa ja tehdään jotain kivaa. Koulusta on tuo torstai ja perjantai vapaata, joten pidetään isojen tyttöjen kevätloma. Eipä tässä olekaan sitten enää kun reilu kuukausi ja on Vappuloma, meillä on suunnitelmat vielä vähän vaiheessa, ajatuksena on halpa rantaloma ja kohteena Hainan, siellä saattaa kyllä olla jokunen kiinalainenkin...

Viime viikolla jäi kalligrafia väliin, kun pienten koulukyyti oli niin myöhässä. Huomenna otan Säteen mukaan, saa mun taiteilun ajan pötkötellä ja pelailla/lukea. Varasin kyydinkin ovelta ovelle, niin ei tarvitse takseja metsästellä. Koulussa saatetaan käydä perjantaina, siellä olisi teempäivä, jolloin pukeutuvat pyjamaan ja ottavat pehmolelun mukaan, täytyy vielä kysellä opettajalta, että onko heillä jotain erityistä kivaa puuhaa tiedossa.

Nyt kauppaan, olenkin onnekkaasti vältellyt Carrea ainakin viikon ajan...