Tuo oli aiheena eilen Inhimillisessä tekijässä. Katselen tässä juuri ohjelmaa netin kautta ja jotenkin en kauheasti tunnista itseäni haastateltavien puheista. Mielestäni on hyvä, että ulkomaille lähtevien puolisoista on tehty tutkimus ja Annika Oksasen Siirtolaisena Singaporessa -tutkimuksessa oli kieltämättä paljon tuttua, mutta paljon oli myös sellaista, mikä ei kosketa minua.

Meillä on aika pieni suomalaisyhteisö täällä Hangzhoussa ja yleensäkin länkkäreitä on täällä aika vähän. Koska suomiyhteisö on pieni, niin se on varmasti tiiviimpi ja toimii tukena paremmin. Meidän arki on aika normaalia, kun Sami ei työn puolesta joudu reissaamaan. Työpäivät on suht pitkiä, mutta tiedän miehen kuitenkin tulevan yleensä n. kuuden aikoihin illalla kotiin. Tilanne olisi varmasti toinen, jos Sami olisi välillä viikkoja pois tai edes useamman illan viikosta pois.

Mä en koe itseäni mitenkään luuseriksi, vaikka en työelämässä olekaan, elän mieheni "siivellä". Todennäköisesti olisin Suomessakin vielä pääsääntöisesti kotona, ainakin kesään asti, kun Varpu ja Vuokko täyttää 3 vuotta. En ole oman urani suhteen kunnianhimoinen, joten sikäli viihdyn ihan hyvin "rouvana". Samia ja mua ei kumpaakaan houkuttele se rumba, mikä Suomessa odottaisi, kiire päiväkodista hakemisten ja kotihommien kanssa. Meillä ei Suomessa ollut mitään erityistä turvaverkkoa lähellä, täällä ollaan saatu sitä helposti palkkaamalla kotiin apua, Suomessa siihen ei olisi ollut varaa.

Miehen asenne vaikuttaa varmasti myös paljon. Samille on tärkeää, että mä viihdyn eli hän on halunnut satsata myös siihen, että mulla on mukavaa olla täällä. Meillä ei taistella rahasta, enkä mä joudu erityisesti pyytämään rahaa tai ei tarvitse perustella eikä tehdä rahankäytöstä tiliä. Sami  ei kysele, että miten päiväni käytän eikä oleta ettei joudu osallistumaan yhtään kotiaskareisiin. Toki meillä ayi tekee suurimman osa kotitöistä, mutta aina jotain pientä jää ja niitä tehdään yhdessä.

Olen lueskellut kommentteja juttuun mm. Expatrium-lehden keskustelupalstalta, lisäksi Lauluntekijä kirjoitti aiheesta ja hänen kommenteissa on hyvää keskustelua.

Hmm, otsikossa puhutaan luksuksesta ja yksinäisyydestä. Kun on kotiapua, niin se tekee elämästä luksusta! Toki se on myös luksusta, että mulla on paljon aikaa harrastaa omia juttuja, lapset on osan päivästä koulussa ja ayi auttaa lisäksi. Yksinäisyyttä? Sitä en voi sanoa kokevani, mutta toisaalta olen aika erakko, vaikka erittäin sosiaalinenkin. Kaipaan paljon omaa tilaa ja aikaa olla yksin, mutta lisäksi nautin siitä, että saan osallistua mm. Säteen koulussa erilaisiin projekteihin.

Vähän sekavia ajatuksia, mutta toivottavasti saitte jotain irti. Ohjelma oli mielestäni hieman huonosti toteutettu, itselle ei jäänyt siitä oikein mitään käteen. Annika Oksasen tutkimus oli paljon valaisevampi, mutta uskon, että elämä Singaporessakin on muuttunut paljon 10 vuoden aikana. Sillä jos täällä perikiinalaisessa "tuppukylässä" pystyy elää ja viihtyä, niin eiköhän se nykyään onnistu hyvin länsimaisessa suurkaupungissakin!