Kotirouvaan on iskenyt armoton kesäväsy. Voisin nukkua vaikka vuorokauden putkeen ja silti tuntuu väsyttävän. No, ei auta, jospa tää helpottaisi vähitellen. Pitää hankkia jotain kiinalaisia piristäviä rohtoja :-)

Lauantaina vietettiin Rosessa läksiäisiä. Tunnelma oli hieno, kuten aina! Ruoka oli herkullista, söin ehkä parasta pihviä ikinä, kiitos vaan oikean lihan ostajalle, marinoijalle ja paistajalle! Oli ihanaa savustettua lohta, salaatteja, pullaa, mokkapaloja ja vaikka mitä muuta! Ilmakin suosi, vaikka vesisadetta kovasti lupaili.

Tänään kävimme vielä rouvalauman kanssa Qing Teng teehuoneella, teen hintaan kuului buffet, jossa mm. hedelmiä, pähkinöitä, kiinalaisia nyyttejä, "palleroita", nuudeleita, jäätelöä jne., oli ihan herkullista osittain. Samalla jätettiin jäähyväiset yhdelle rouvista ja kyllä vähän jokaisella oli erotessa silmät kosteina. Haikeaa ja surullista on, ei voi mitään. Oikein turvallista kotimatkaa koko perheelle ja ihanaa kesää ja ensi vuotta Suomessa!

Me lähdetään kohta Samin kanssa Metroon ostoksille. Perjantaina vietämme taas kerran Säteen syntymäpäiviä, keksi kertaa jouduttiin perumaan juhlat vatsataudin vuoksi, joulukuussa ja tammikuussa. Nyt uusi yritys vielä kerran! Samalla juodaan Varpun ja Vuokon 3-v kahvit. Tosin tarjoan kahvit 6. heinäkuutakin täällä oleville, ayi kuitenkin tuo meille silloin pari täytekakkua.

Näin tunnelmiin.