Tasan yhdeksän vuotta sitten oltiin Samin kanssa oltu jokunen tunti naimisissa. Humps vaan ja meni yhdeksän vuotta, tulla tupsahti kolme tyttöä ja asuinpaikkakin muuttui aika isosti.

Kävimme hääpäivän kunniaksi Shangri-la -hotellin italialaisravintolassa syömässä, varvastossut jalassa, onneksi siellä oli joitain lenkkarit jalassa. Mietin nimittäin etukäteen, että pitäisikö sitä olla paremmin pukeutunut. Ennen ravintolaa kävin kampaajalla, sain kivan uuden värin päähän vakivärjääjältä ja uusi vakistylistini leikkasi, halvinta stylistilaatua tuossa paikassa, mutta osaa laittaa mun pään, nyt siis jo toisen kerran. Vuosi sitten tuossa paikassa meni värjäämiseen ja leikkaukseen hyvin 4-5 tuntia, nykyään saa uuden pään parissa tunnissa, hienoa!

Ravintolassa söimme itsemme ähkyksi, mulla oli oikeesti ihan huono olo jonkin aikaa. Käveltiin pimeässä illassa hetki järven rannassa, istahdettiin jopa romanttisesti penkille katsomaan järveä. Mietittiin mm. että miten ja koska lepakot kakkaa? Lentäessään ja syödessään? Vai nukkuessaan pää alaspäin? Kerro ihmeessä, jos tiedät, saatan palkita jotenkin!

Kävimme myös iltamarkkinoilla, jotain pientä sälää jäi mukaan mm. hienot ja tottakai aidot Diorin aurinkolasit, ehkä viime vuoden mallia, kun maksoi vain 5 euroa, tuokin varmaan ihan ylihintaa... Sen verran fiinit on etten tiedä oikein, osaanko niitä käyttää, etenkään Suomessa. Täällä nyt voi laittaa päälleen ihan mitä vaan...

Samin kanssa juteltiin taas vähän tulevaisuuden kuvioistakin. Mietittiin sitäkin, että Suomessa olisi kyllä helppo asua, elämä paljon yksinkertaisempaa. Että ehkei sekään niin huono vaihtoehto olisi vuoden kuluttua, mutta katsotaan nyt vuosi eteenpäin, mieli ja mahdollisuudet voi muuttua.

Se on pakko näin hääpäivän kunniaksi loppuun sanoa, että tuo mies on aika ihana edelleen, oikein rakas ja pois en vaihtaisi! Välillä se ressaa ja on vähän poissaoleva (nörttinero), mutta kun se relaa, niin se palaa taas takaisin :-) Pusuja XXX