Meemi Jaanuskalta, eli kahdeksan asiaa, mihin olet elämässäsi tyytyväinen. Ei saanut täyttää meemiä perheenjäsenillä :-)

1. Pääsin eilen suomalaisen kampaajan käsiin ihan tässä omassa talossa ja sain ihanan lyhyet ja kevyet kesähiukset, kiitos!

2. Olemme kuulleet parista Montessori-päiväkodista, jotka saattaisi olla Varpulle ja Vuokolle viihtyisämpiä kun se, missä nyt ovat. Menemme ensi viikolla tutustumaan.

3. Vaikka onkin ikävää, että Sami lähtee ensi viikolla työmatkalle, on asiassa myös plussapuolet. Hän on pois vain 5 yötä ja lentää Finskillä Hesan kautta eli saan mm. ruisleipää, suomilehtiä ja salmiakkia :-)

4. Olen löytänyt Carresta hyvän makuista Australialaista juustoa, jota voi leikata juustohöylällä!

5. Kirjahyllyssäni on vielä monta lukematonta suomalaista kirjaa ja Samin mukana on mahdollisuus saada niitä lisää!

6. Meillä on superihana ayi! Vaikka olen melko kyllästynyt kaikkiin kiinalaisiin, niin tuo ayi on ihan super!

7. Olen sopeutunut ajatukseen, että asuisimme Suomessa. Paluu elokuussa on yhtä epävarmaa kuin varmaa, mutta se ei ajatuksena tunnu enää niin epämiellyttävältä kuin puoli vuotta sitten.

8. Kesäväsymys on poissa ja olen jotenkin paljon energisempi taas. Olen tällä viikolla herännyt monina aamuina 6:30, mikä on mulle tosi aikaisin. Mutta päivän aikana ehtii tehdä niin paljon! Harmi vaan etten saa itseäni illalla ajoissa sänkyyn ajoissa ja aamulla itseäni ylös, jos ei ole pakko. Mutta ehkä mä vielä opin menemään aikaisemmin nukkumaan!

Huomenna olisi tiedossa päiväreissu Shanghaihin ja nopeilla junilla mennään. Meillä on 8 tuntia aikaa olla paikan päällä ja tunnin vie suunnilleen taksimatkat yhteensä asemalta keskustaan ja takaisin, vähän enemmän pitää tosin aikaa varata. Mutta vähintään kuusi tuntia on aikaa ja pääkohteita on kaksi, lastenvaatemarkkinat ja feikkimarkkinat, melko lähellä toisiaan. Lounastaa pitää jossain ja varmaan päiväkahvitkin juoda. Mulla on lastenvaatteidenostokielto (itse asetettu), joten niitä en shoppaa, jos ei jotain tosi ihmeellistä tule vastaan. Feikkimarkkinoiltakaan en mitään isompaa tarvitse, ehkä uudet tennarit syksyksi (saisi jo kohta tulla...) ja jotain pientä sälää lapsille. Laukkujakaan en sitten todellakaan tarvitse! Pitääkin piirtää lasten jalkapohjat paperille ja ottaa mallit mukaan, jos löytyisi popot heillekin.

Nyt lounaalle, mukavaa viikonloppua!