Tuli edellisen postauksen jälkeen mieleen, että kai tuo Shanghaikin yhdeksi Kiina-kohteeksi huomoidaan, vaikka sen tällä hetkellä tuntuukin vähän samalta, kun menisi Espoosta Helsinkiin :-)

Parin tunnin päästä istun taas junassa matkalla kohti Shanghaita, Sami kaverina. Tänään esiintyy Nightwish Shanghaissa ja vaikka pari kertaa levyn läpi kuuntelinkin ja totesin ettei ole mun juttu, niin pakkohan sinne on mennä! Luulisin, että mulle bändi kolahtaisi paremmin mieslaulajalla, en ole kuullut Tarjan aikoihin sitä, mutta tuo uusi laulaja ei ainakaan iske, äänessä ei ole riittävästi potkua noihin biiseihin, biisit alkaa muuten kuulostaa paremmalta joka kuuntelukerralla, ainakin osa.

Junalla siis mennään, ollaan yö hotellissa, Sami lähtee ekalla nopealla junalla aamulla pois ja ehtii vielä hienosti töihin. Mä tulen vasta iltapäiväjunalla pois, ei oo mitään kiirettä ja haluan käydä parissa kaupassa ihmettelemässä, yksi kirjakin jäi sunnuntaina siellä kummittelemaan.

Onneksi meillä ihkuihana ayi, johon voimme luottaa täysin. Hän laittaa tytöt illalla nukkumaan ja aamulla kouluun, luulen, että nauttii, kun saa olla emäntä talossa :-)

Nyt kahvin keittoon, niin ehditään ottaa vähän valipalaa ennen junalle lähtöä. Onneksi tuo matka kestää nykyään alle puolitoista tuntia, ehditään hienosti syömään jossain ennen konserttia.