En tiedä, ehkä suurin stressin aiheuttaja täällä tuntuu olevan jatkuvat lomat... Niin, naurettavaa ja pienet on murheet, tiedän!!! Tähän asti lomia on ollut kesäloman lisäksi kaksi erillistä viikkoa keväällä ja yksi syksyllä, joulun aikoihin ei ole ollut, jos ei sitten vuosilomia ole käyttänyt tai kuten Samilla kävi, ei ehtinyt pitää lomaansa lokakuussa. Nyt on onneksi systeemit muuttuneet, tänä vuonna viikon loma on vain nyt helmikuussa ja sekin on keskiviikosta tiistaihin ja edellinen viikonloppu täytyy tehdä töitä. Sitten on tiedossa pidennettyjä viikonloppuja ja onko ihan arkivapaitakin niin, että lomapäivien määrä lisääntyy yhdellä viime vuoteen verrattuna. Aiemmin noita extralomia on ollut 10pv/v, nyt 11pv/v. Kai Suomessakin sama määrä melkein tulee, kun laskee Loppiaisen, Pääsiäisen vapaat, Vapun jne.?

Mitä lomalla tehdä? Jos olisi pohjaton lompakko, niin ei hätää, varmaan joku paikka löytyisi, missä voisi viikkonsa viettää! Mutta lennot maksavat täälläkin, en tiedä, ovatko ne kallistuneet muutaman vuoden aikana vai onko vaan itse tullut pihimmäksi, mutta millään ei raaskisi laittaa koko perheen lentoihin 2000-3000 euroa pelkän aurigon takia, hotelli vielä päälle ja syömiset, mitkä maksaa, vaikka usein edullisia onkin!

Seuraavaan lomaan on kolmisen viikkoa. Olimme myöhään liikenteessä, sillä kuvittelimme Singaporen reissun riittävän tälle talvelle, Samille olisi riittänytkin, mutta mulla alkaa tulla Kiina korvista ja tuntuu, että pakko päästä hetkeksi pois! Aurinko ja uima-allas tuntuu ajatuksena kivalta, mutta huomattavasti enemmän kaipaan räntäiseen Suomeen. Haluaisin nähdä ystäviä, juoda heidän kanssaan liikaa kahvia lasten mekastaessa taustalla. Juoda siskon luona ne kolmannet iltakahvit aivan liian myöhään nuorimpien ehkä jo nuokkuessa sohvalla, Samillekin uppoisi hienosti vielä neljäs sydänmunkki :-) Voin mielessäni kuvitella, että äiti keittäisi hernekeittoa, eikö se sopisi Helmikuuhun hyvin? Katseltaisiin illalla lasten mentyä nukkumaan suomalaisia viihdeohjelmia, ihmettelisin, että kuka tuo on? Onpas tuokin vanhentunut... Pyhämaa, ihana rauha, kävelyä ulkona. Pienet haaveilee uinnista ukin luona, mutta Vuokko eilen sanoi ettei voi uida, vedessä jääpaloja, Varpu ei ole vielä luopunut ajatuksesta. Varpu haluaisi myös Abeliinin luokse pomppimaan, sanoin, että pomppupaikalla on lunta, ei voi pomppia, mutta AB:n kanssa pääsisi kyllä leikkimään! Tampereella olisi kiva käväistä pikkuruista vauvaa lahjomassa, siskosta puhumattakaan! Ja voihan sitä räntälomallakin uida, Suomi on pullollaan uimahalleja, mitkä ei kovin ruuhkaisia taida olla arkisin talvella?

Vielä ei tiedetä, missä loma vietetään vai ollaanko kotona. Mutta ajatuksen asteella vietän sitä jo Suomessa, vajaan pari viikkoa. Pitäkää peukkuja!