Seuraavan parin kuukauden aikana tulee reissattua Kiinassa enemmän kun 2.5 vuoden aikana yhteensä, mähän en ole käynyt kun Shanghaissa ja Hainanilla. Syy ei ole siinä, ettäkö ei kiinnostaisi, jotenkin vaan aika menee nopeasti ja usein viikonloppuisin perheen työssä ja koulussa käyvät haluavat ottaa rennosti ja lepäillä, sitä kiinamatkailu harvemmin on. Lisäksi pitäisi päättää, että mihin mennä ja varata lentoja ja hotelleja.

1387929.jpg

Säteellä on ensi viikolla vaan maanantai ja tiistai koulua, loppuviikko on lomaa. Menemme keskiviikkona ihan kahdestaan Shanghaihin ja olemme kaksi yötä, junalla reissataan mennen tullen. Keskiviikkona olemme menossa illalla katsomaan ERA-nimistä akrobaatioesitystä, en tiedä, onko siinä muutakin. Kovasti on kehuttu ja joka ilta on esitys ollut jo toista vuotta, joten eiköhän se ole katsomisen arvoinen!

1387936.jpg

Yksi matkan kohde on Shanghain kirjakaupat. Säde on alkanut nyt tosissaan uppotumaan kirjoihin ja kuvakirjat eivät enää kiinnosta. Pakko siis mennä ostamaan lisää lukemista! Halvalla onneksi lukemista irtoaa, ohutkantisia ei kovin paksuja kirjoja taitaa saada alle viidellä eurolla ja valinnanvaraa on Shanghaissa paljon, täältä ei taida saada tuon ikäiselle mitään englannin kielellä, pienemmille kyllä löytyy kirjoja, missä tekstit englanniksi. Kirjakauppojen lisäksi otetaan rennosti, syödään hyvin Blue frogissa ja kai sitä jossain muissakin kaupoissa käydään, Säteen ehdoilla.

1387954.jpg

Shanghaista tullaan perjantaina ja lauantaina lähdetään Samin työporukan kanssa Tian mu -järvelle. Ei aavistustakaan, että missä se on, google ei oikein auttanut, mutta pitäisi olla ajomatkan päässä Hangzhousta, bussilla mennään. Ollaan paikan päällä yksi yö, tiedossa ainakin tuolla järvellä käymistä, oletan, että ollaan keskellä korpea, missä näkee kiinalaista luontoa! Odotan innolla!

1387959.jpg

Pari viikkoa ollaan kotosalla ja sitten teemme reissun Xi'aniin terracottasotilaita katsomaan. Olemme kuulleet kaupungin olevan saasteinen teollisuuskaupunki, joten vietämme siellä vain yhden yön, jos se lentojen puolesta on vain suinkin mahdollista. Toivon mukaan siellä ei ole puoli kiinaa meidän kanssa samaan aikaan sotilaita ihmettelmässä.

1387995.jpg

Toukokuussa olisi sitten taas Säteellä viikon loma, Samilla uusien lomajärjestelyjen myötä vain yksi ylimääräinen päivä, joka osuu perjantaiksi. Hän ottaa kuitenkin vuosilomaa ja teemme 5 yön reissun Pekingiin, tarkoitus olisi ottaa myös ayi mukaan. Hän ei ole koskaan käynyt edes Shanghaissa, joten matka olisi varmasti elämys! Pekingissä pitää nähdä tietysti Kiinan muuri ja Kielletty kaupunki, siinä tärkeimmät, paljon muutakin nähtävää tietysti olisi. Yhden kerran pitää käydä syömässä suomibaarissa eli Take 5 -ravintolassa, ayille perinteistä suomalaista ruokaa!

Semmoisia lomia, kunhan kesä tulee, niin haluan käydä myös Suzhoussa sekä Ningbon lähellä olevalla Putuo-saarella, se vaikutti matkaoppaan mukaan mielenkiintoiselta paikalta. Mutta voi myös olla, että aika loppuu kesken, vielä kun ei tänne jääminen ole mitenkään varmaa.

Tällä viikolla on ollut mukavat säät, sadetta on lupaillut, mutta ei sitä ole kuitenkaan tullut. Olen joka päivä käynyt kävelemässä, eilen kävelin kolmisen tuntia juoden kahvit puolessa välissä matkaa. Pitää testata kaikki kaupungin kahvilat, mitkä lupailee ilmaista langatonta nettiä, on se niin kiva, kun on uusia leluja :-)

Viikonloppuna oli ajatukset kovasti Suomessa, mutta siellä voidaan jo hyvin, mikä on todella ihana kuulla! Välimatka on pitkä, kun sattuu jotain ikävää ja haluaisi olla lähellä läheisiä Suomessa. Ihanasti meitä on pidetty ajantasalla, kiitos vaan Raisioon!

Tässä Varpu ja Vuokko, Varpu on prinsessa ayin kengät jalassa ja Vuokko on kissa/koira:

1387905.jpg

Tässä ihana tyttö, jonka tapasin tänään rannalla kävellessä, mistä muuten yllä olevat kukkakuvat. Kävelin jo tytön ja hänen vanhempiensa ohi, mutta näky oli niin suloinen, että käännyin takaisin ja pyysin saada ottaa kuvan. N. 3-vuotias tyttö söi hienosti puikoilla jotain mustan riisin tapaista:

1387982.jpg

Nyt loppu tälle blogilla. Pääsiäinen lähestyy, täällä sitä ei tosin huomaa, normaalisti on töitä ja koulua. Mukavaa pääsiäistä kuitenkin kaikille!