Nyt vihdoin jatkoa Kielletyn kaupungin kuville. Enempää ei Pekingin reissulta kuvia olekaan, seuraavaksi varmaan taas ratsastusaiheisia :-) Keskiviikkona Säde oli taas tunneilla, alkoi nyt käymään ihan ratsastustunneilla, pari ekaa kertaa ratsasti ihan vapaasti sedän kanssa. Lauantai meni keventämisen harjoittelemiseen, kovin tuntui vaikealta. Sama jatkui eilen, jossain vaiheessa tuntia toinen tyttö vahingossa löi raipalla Säteen heppa, heppa pelästyi, alkoi laukkaamaan ja Säde oli ihan paniikissa kyydissä ja lopulta putosi, opettajan syliin :-) Hetken siinä itki ja sitten rahoitututtuaan takaisin selkään, setä talutti! Sitten opettaja vei Säteen pienempään rinkiin, missä treenasivat keventämistä ja lopussa alkoi näyttämään jo vähän siltä, miltä pitäisi. Säde ei ole motorisesti kovin lahjakas ja se näkyy tässäkin. Koitimme kuitenkin opettajalle selvittää ettei ole kiire oppia juttuja, haluaisin, että Säde tykkäisi ja nauttisi, jos ei kevennyt onnistu, niin mielummin sitten vaan käyntiä suurin osa tunnista ja vähän aikaa uuden oppimista.

No se heppailusta. Huomenna menen Säteen kanssa Shanghaissa käymään, lomalla huomattiin ettei näe kunnolla ja samaa oli huomannut opettajakin ennen lomaa eli silmälääkäriin mennään. Luulisin, että lauantaina mennään ostamaan silmälasit tai pari.

Nyt kuvia!

1537152.jpg

Osa paikasta oli yllättäen remontissa:

1537221.jpg

Tässä tutkitaan kiviä, jokunen lähti mukaankin, toivon mukaan emme kovin isoa rikosta tehneet :-)

1537231.jpg

Tuleva arkelogi:

1537241.jpg

1537245.jpg

Tällä kaverilla kasvaa jotain horsmaa päästä :-)

1537259.jpg

David Beckham... :-D

1537272.jpg

Upeaa!

1537291.jpg

1537303.jpg

Tässä uusi ja vanha menetelmä. Ennen nuo isot altaat oli täynnä vettä, talvella oli tuli alla ettei vesi jäädy, noita oli monessa paikassa, jos tulipalo iskee. Uusi menetelmä vaatii hieman vähemmän hoitamista.

1537317.jpg

1537329.jpg

Tässä haaveillaan :-)

1537342.jpg

Sitten ollaankin jo ulkopuolella.

1537387.jpg

1537421.jpg

Mukavaa viikonloppua! Nimipäiväonnittelut Timoille ainakin Hyvinkäälle ja Raisoon, lisäksi Helmille myöhästyneet onnittelut Kiljavalle ja Vaajakoskelle ja etukäteen kaikille äidille hyvää äitienpäivää sekä erityisesti mummoille Hyvinkäälle ja Pyhämaalle, pian nähdään!