Ensin pitää laittaa kuva viime perjantailta. Sami täytti niinkin paljon kun 35 vuotta!!! Vietimme pienimuotoisia juhlia saman talon asukkaiden kanssa ja tässä kuva kakun puhaltamisesta:

1599836.jpg

Pikkasen tuo alkaa jo näyttämään vanhalta... :-)

Uuden asunnon vuokrasopimus on omistajan puolelta allekirjoitettu. Iso mutka meinasi tulla matkaan tämän asunnon irtisanomisen suhteen, mutta siitä selvittiin rahalla, ei tosin meidän. Näillä näkymin saamme avaimet uuteen kotiin jo 15. kesäkuuta, sisään saamme muuttaa kuitenkin vasta 1. heinäkuuta, joten on hyvin aikaa viedä ja purkaa joitain tavaroita, varmaan kunnon muuttokuorman viemme jo edellisenä viikonloppuna ja tuolloin tiistaina sitten viimeiset ja itsemme. Lisäksi Ikean iso huonekalutoimitus saadaan sinne jo etukäteen ja voidaan koota sängyt ja kirjahyllyn, siinä kuitenkin tovi menee. Uusi landlady vaikuttaa joustavalta, joten hyvillä mielin senkin suhteen.

Suomilomaa varjostaa ongelmat viisumin saamisesta, kuten varmaan kaikki tietävät, Olympialaiset ovat pian ja se vaikuttaa myös meidän viisumin saantiin. Saamme hakea uutta viisumia vasta kuukausi ennen kuin entinen menee vanhaksi. Ongelma on vain se, että saamme alkaa hakea sitä 9. heinäkuuta ja lennot on varattu 12. heinäkuuta (halvimmat eli ei voi muuttaa) ja tuossa prosessissa menee useampi viikko. Voisimme toki hakea niitä elokuussakin, mutta paluulennotkin on varattu sopivasti 12. elokuuta... No, ilmeisesti firman asiaa hoitava koittaa saada homman hoidettua parissa päivässä ja jos se ei onnistu, niin haemme ilmeisesti Suomessa ollessamme turistiviisumeita, mikä ei sekään ole ihan selvä, kun pitäisi kai olla paluulippua, hotellivarausta jne., puhumattakaan erilaisista papereista, mitä pitää hakea eri paikoista... Viime vuonna viisumia pystyi hakemaan jo paria kuukautta aikaisemmin, joten emme osanneet odottaa ongelmia tänäkään vuonna, muutenhan olisi voinut lennot varata toisin. Mutta jospa tässä joku selvyys tulisi ja Suomiloma hoituisi ilman suurempaa stressiä!

Mitähän tällä viikolla on tapahtunut? Varpu ja Vuokko ovat olleet edelleen kotona ja luulen etteivät ennen kesälomaa menekään kouluun, tuo enterorokko 71 jyllää edelleen ja siitä aika vähän saa mitään tietoa, ei haluta ottaa turhia riskejä. Hyvin nuo päivät on kotonakin menneet, ovat päivittäin olleet ayin kanssa useamman tunnin ulkona ja kotona riittää myös touhua, kaveri kun on aina lähellä.

Maanantaina kävin ekaa kertaa posliinimarkkinoilla, Ansku naapurista lähti oppaaksi. Siellä oli kyllä kaikenlaista kivaa ja pitää ehdottomasti mennä syksyllä uudestaan! Ansku osti pari kannellista ruukkua, toinen taisi olla 4 euroa ja näin aika samanlaiset jossain vanhassa Anna-lehdessä, toinen 195 euroa ja toinen 85 euroa :-)

Tiistaina oli tämän kevään viimeinen kalligrafia, ehkä taas syksyllä jatketaan, eräs rouva muuttaa kesällä pois, mutta vielä meitä "innokkaita" tänne jää. Mä en ole koskaan ollut pensseleiden ystävä, mutta silti tuo on jollain tavalla ihan kivaa, jonkinlainen viha-rakkaus-suhde siis.

Keskiviikkona käytiin Anskun kanssa Rose Gardenissa Seijalla kylässä, eka kerta tämäkin :-) Kiitos Seijalle ihanasta kalasopasta ja omenapiirakasta ja seurasta, oli mukava nähdä ja jutella vähän enemmänkin! Suunnittelimmekin, että syksyllä voisi alkaa pitämään vaikka lounastreffejä suht säännöllisesti, paikalle tulee sitten ne, ketkä ehtivät ja keitä kiinnostaa. Mutta asumme sen verran erillään täällä, että ei tule nähtyä kaikkia moneen kuukauteen välillä ja se on musta vähän harmillista.

Eilen ei tapahtunut mitään ihmeellistä, hoidin pakollisen Carren keikan ja koitin siivoilla kotona. Muutto alkaa olla nyt niin lähellä, että pitäisi alkaa todella raivaamaan paikkoja, ei haluttaisi mitään turhaa viedä uuteen kotiin. Aion reilulla kädellä pistää pois mm. eri parisia pyyhkeitä, petivaatteita, lasten vaatteita jo lähtikin Ikean kassillinen tällä viikolla, leluja lähtee, varmasti jotain astioita ja lisäksi raivaan kirjahyllyä eli suomen- ja englanninkielisiä kirjoja on jossain vaiheessa tarjolla halukkaille lukijoille!

Tänään olisi vuorossa esitys Säteen koululla. Lähdemme tästä ayin ja tyttöjen kanssa parin tunnin kuluttua ja treffaamme Samin koululla. Esityksen jälkeen menemme talleille, Säteellä on tunti ja Sami menee ratsastamaan työporukkansa kanssa, tuonne kun on mahdollisuus mennä virkistäytymään ryhmänä. Varpu ja Vuokko pääsevät myös vihdoin katsomaan hevosia ja saa nähdä, haluavatko selkäänkin, Vuokko on siitä ainakin kovasti puhunut!

Huomenna onkin tiedossa Shanghaipäivä, ohjelmassa feikkimarkkinat, lastenvaatemarkkinat ja Ikea, paljon kohteita, joten menee varmaan aika myöhäiseksi paluu. Feikkimarkkinoilla käymme varmaankin ihan pikaisesti, lastenvaatemarkkinoilta ajattelin ostaa ison kasan mekkoja tuliaisiksi ja Ikeastakin lähtee nyt varmasti kaikenlaista pientä mukaan, vaikka vielä siellä pitää käydä uudestaan ennen muuttoa ostamassa ne huonekalut.

Sunnuntaina menemme brunssille Sheratoniin, on lastenpäivä ja siellä on jotain aiheeseen sopivaa ohjelmaa. Iltapäivällä saamme ehkä kahville Säteen vanhan opettajan ja siinähän sitä ohjelmaa taas onkin yhdelle päivälle. Ayi on iltaan asti, joten ehkä raahaan Samin yömarkkinoille tuliaisostoksille.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille ja koululaisille hyvää kesälomaa! Täällä on vielä vajaat 3 viikkoa jäljellä, viimeinen koulupäivä on 19. kesäkuuta.