Kohta ollaan viikko asuttu Ease Sky Plazassa ja hyvältä tuntuu! Laatikoista on purettu melkein kaikki ja osa jää suosiolla elokuulle. Ayin huone eli meidän tuleva varasto oli saanut läikikkään katon (=hometta) ja sitä korjattiin maanantaista tiistaihin, yllättävän kauan sitä laittoivat. Nyt se on valmis, mutta kosteatahan siellä, kuten joka paikassa, jos ei ole ilmastointia. Katsomme nyt loman yli ja viemme vasta loman jälkeen sinne tavaraa, ehkä huomenna ostamme jonkun pienen ilmastointihärvelin sinne, jos jostain halvalla saamme.

Muuten koti on ollut hyvä ja kiva, tuntunut heti kodilta. Sami on koonnut joka ilta jonkun Ikean huonekalun ja nyt on laatikoissa enää pari tuolia, jota emme aio vielä edes koota, sillä otimme ruokailutilasta meille työpöytien ääreen tuolit. Pientä viilausta toki on, kiinalaiseen tapaan maalinroiskeita ym. on vähän joka paikassa, mm. lavuaareissa ja niitä ajan kanssa rapsutellaan pois. Lisäksi kylppäreissä tavarat eivät ole vielä ihan löytäneet paikoilleen ja pitänee niille ostaa jotain koreja ym. pientä, mutta sitten syksyllä ajan kanssa.

Mutta tässä kuvia, ensin pari kuvaa ikkunoista, ekat tiistaina ukkosmyräkän jälkeen, vuorilta nousi upean näköistä pilviharsoa, tämä näkymä keittiöstä, ruokailuhuoneesta ja lasten makuuhuoneista:

1700922.jpg

Keittiön yhteydessä olevalta parvekkeelta näkyy hyvin sekä kiinalainen koulu että Säteen koulu:

1700943.jpg

Tämä olohuoneesta ja meidän makuuhuoneesta:

1700935.jpg

1700938.jpg

Sitten kuvia meiltä kotoa, ensin ruokailuhuonetta ja olohuonetta:

1700988.jpg

1700957.jpg

1701001.jpg

1701052.jpg

Sitten pari kuvaa Varpun ja Vuokon huoneesta, ekassa kuvassa näkyy hyvin kaikissa makuuhuoneissa oleva leveä ikkunasyvennys:

1701097.jpg

Kaikille tytöille ostimme samanlaiset pidennettävät sängyt:

1701124.jpg

Kuvissa näkyvistä huonekaluista asunnon omistaja omistaa olohuoneen sohvan, tv-tason sekä sohvapöydän, muut ovat meidän. Kaikki on kuitenkin tällä kertaa meidän valitsemia, toki tiukahko budjetti vaikutti paljon valintaan, mutta saimme kyllä ihan mieleiset huonekalut, uudet ovat Ikeasta ja vanhat joko muutama vuosi sitten Ningbosta ostettuja tai talvella Pekingistä tilattuja jotka saimme viime viikon sunnuntaina.

Viikko on ollut väsyttävä, maanantaina kävin laatikoiden keskeltä tekemässä pienen pyrähdyksen Metroon täydentämään ruokavarastoa. Keskiviikkona kävin vanhassa asunnossa sulattamassa pakastimen ja putsaamassa jääkaapin ja pakastimen, samalla hain räätäliltä pari paitaa ja käväisin Carressa. Eilen käytiin illalla Banana Leafissa syömässä, tapasimme sekä täällä jo olevia suomalaisia että ihan uuden syksyllä tulevan perheen, jolta saimme ihanan lahjapussin, kiitos kovasti, oli mukava tavata ja elokuussa nähdään paremmalla ajalla! Illallisen jälkeen Sami lähti pienten kanssa kotiin ja me mentiin Säteen kanssa lelukauppaan ostamaan Varpulle ja Vuokolle synttärilahjat. Emme vietä nyt sunnuntaina mitään juhlia, juhlimme sitten elokuussa, kun on enemmän vieraita kutsuttavana.

Tänään testasimme Säteen kanssa lähimmän Lianhuan eli ruokakaupan ja valikoima oli ihan hyvä. En nyt kellosta katsonut, että kuinka kauan sinne käveli, mutta kovin pitkä matka ei ollut, ihan mielellään sieltä käy pienet ostokset hakemassa, tosin tänään ilma oli hieman  kuuma, lämpöä oli varjolla +36 astetta hieman ennen viittä. Kaupasta löytyi kasviksia, hedelmiä, maitoa, kiinalaista ruokaa, eläviä isoja sammakoitakin olisi ollut tarjolla, hieman alle euron olisi ollut 500g, jätettiin kuitenkin väliin.

Nyt iltakahville, pienemmät on nukutettu, isompi makaa vielä sohvalla lastenohjelmien parissa. Oikein mukavaa heinäkuista viikonloppua, ottakaahan rennosti!