En ole päässyt muutamaan kuukauteen blogspotiin, en kirjoittamaan enkä lukemaan, joten siksi päivityksiä ei ole tullut. Kokeillaan nyt tätä kautta taas kirjoittaa ainakin pikaiset kuulumiset!

Vielä en ole aamukampaa tehnyt, mutta paluu Suomeen lähestyy uhkaavasti! Olemme siis palaamassa heinäkuun lopussa takaisin Suomeen ja loman jälkeen emme palaa tänne. Meidän tavarat lähtee kohti uutta kotia jo ensi viikolla ja koitamme ahkerasti raivata ylimääräistä pois ettei tulisi niin paljon itselle maksettavaa, firmalla kun on tiukat kuutiot, mitä maksavat.

Uusi koti tulee olemaan Tampereella! Ihan uusi kaupunki meille, turistia on siellä parin kertaa leikitty. Meillä on tiedossa jo asunto, mihin muutamme, Säteen koulu on ihan vieressä ja tänään varmistui, että myös Varpulle ja Vuokolle on löytynyt paikka päiväkodista, eri ryhmistä tosin, mutta se ei välttämättä ole niin huono asia.

Haikeita hyvästejä on heitelty ja heitellään jatkossakin. Ei oikein sanoja riitä kertomaan, kuinka surullista on jättää tämä elämänvaihe taakse, olen nauttinut siitä, että olen kuulunut tähän meidän pieneen suomiyhteisöön sekä tyttöjen koulun kautta hieman isompaan kansainväliseen yhteisöön. Hyvänpäivän tuttuja on monesta maasta ja kyläpaikkoja riittää ympäri maailmaa!

Mutta kohti uutta mennään! Tiedossa on paljon ihania hetkiä ystävien ja sukulaisten kanssa, sitä odotan kovasti!