Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!

Kesäloma alkoi!

18.06.2009 - 11:51 / Kategoriat: Tytöt

 Tänään oli tyttöjen viimeinen koulupäivä. Näin iloisina mentiin aamulla kouluun

Todistusten parhaita paloja tulee myöhemmin, on mukava aina lukea kirjallisia arvosteluja, vaikka ne aika lailla toistaakin itseään.

 

 

Kuulumisia Kiinasta

17.06.2009 - 17:51 / Kategoriat: Paluupohdintoja

En ole päässyt muutamaan kuukauteen blogspotiin, en kirjoittamaan enkä lukemaan, joten siksi päivityksiä ei ole tullut. Kokeillaan nyt tätä kautta taas kirjoittaa ainakin pikaiset kuulumiset!

Vielä en ole aamukampaa tehnyt, mutta paluu Suomeen lähestyy uhkaavasti! Olemme siis palaamassa heinäkuun lopussa takaisin Suomeen ja loman jälkeen emme palaa tänne. Meidän tavarat lähtee kohti uutta kotia jo ensi viikolla ja koitamme ahkerasti raivata ylimääräistä pois ettei tulisi niin paljon itselle maksettavaa, firmalla kun on tiukat kuutiot, mitä maksavat.

Uusi koti tulee olemaan Tampereella! Ihan uusi kaupunki meille, turistia on siellä parin kertaa leikitty. Meillä on tiedossa jo asunto, mihin muutamme, Säteen koulu on ihan vieressä ja tänään varmistui, että myös Varpulle ja Vuokolle on löytynyt paikka päiväkodista, eri ryhmistä tosin, mutta se ei välttämättä ole niin huono asia.

Haikeita hyvästejä on heitelty ja heitellään jatkossakin. Ei oikein sanoja riitä kertomaan, kuinka surullista on jättää tämä elämänvaihe taakse, olen nauttinut siitä, että olen kuulunut tähän meidän pieneen suomiyhteisöön sekä tyttöjen koulun kautta hieman isompaan kansainväliseen yhteisöön. Hyvänpäivän tuttuja on monesta maasta ja kyläpaikkoja riittää ympäri maailmaa!

Mutta kohti uutta mennään! Tiedossa on paljon ihania hetkiä ystävien ja sukulaisten kanssa, sitä odotan kovasti!

Blogin uusi koti?

04.09.2008 - 13:15 / Kategoriat: Yleinen
Ainakin toistaiseksi blogaan täällä, vuodatus tökkii jostain syystä kovasti, en saa yhtään kuvia ladattua ja pelkän tekstinkin julkaisu tuntuu olevan työn takana. Mutta nähdään tuolla! Vielä en sitä muuta blogilistalle, jos tämä vaikka olisi ohimenevä juttu.

Lomamuisteloja - Käpälämäki

29.08.2008 - 13:40 / Kategoriat: Yleinen

Kesällä vietimme kaksi yötä Hartolassa, tervetuloa mukaan muisteloihin!



Tännepäin!





Pihan perältä löytyy huussi käsienpesupaikkoineen.



Kellarin katon päällä nautiskellaan kesästä.



Täältä löytyy sauna.











Ja ensi kesänä uudestaan!


Anna hyvän kiertää!

29.08.2008 - 11:45 / Kategoriat: Yleinen
Mulla on vastaavanlaista ollut joskus aiemminkin, mutta nyt on kyse käsillä tekemisestä ja aion siis värkätä jotain nopeimmille! Tässä viralliset säännöt:

Minä teen jonkin käsityön kolmelle ensimmäiselle kommenttilaatikossa "hep" huudahtaneelle. Teidän kolmen, jotka mukaan lähdette, tulee laittaa vastaavanlainen ilmoitus omiin blogeihinne, ja sitten tehdä käsitöitä taas eteenpäin lähetettäväksi. Hyvänmielen käsitöiden perille toimittamiseen on aikaa aina vuoden 2009 heinäkuulle, joten näperrellä ehtii varmasti.

Ilmoittautuminen alkaa nyt!
Kirjoittaja

Elokuussa 2005 alkoi kotirouvan ura Kiinassa eli lähdimme mieheni työkomennuksen vuoksi tyttölaumamme (-98, -04 & -04) kanssa Kiinaan. Nyt kesällä 2009 on paluu takaisin Suomeen.

 
Soi iPodissa
Joanna Wang
Mukaan mahtuu!
Blogissa vieraillut
Kello on Hangzhoussa